maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kuulumisia ja vapaa-ajan viettoa Sudion kanssa


*blogiyhteistyö*

Ihana kevät! Tätä on niin odotettu! Tuntuu, että kun aurinko paistaa, niin omat energiavarastotkin alkavat taas vähitellen täyttyä ja virtaa riittää. Kohta pääsee laittamaan terassia ja pihaa kuntoon. Ei millään malttaisi odottaa. Oletko sinäkin yhtä innoissasi keväästä?

Meidän viime viikot ovat kuluneet asunnon myynnin ja näyttöjen parissa. Täytyy myöntää, että aika raskas prosessihan tämä on normaalien arkirutiinien keskellä. Imuri ja rätti on heilunut monta kertaa viikossa ja asunto täytyy pitää lähes koko ajan "valmiudessa" yksityisnäyttöjen varalta. Lapsiperheessä se on kieltämättä aika haastavaa. Vielä ei ole asunto vaihtanut omistajaa ja pidämmekin edelleen vaihtoehtona, että jäisimmekin tänne itse asumaan. Mutta katsotaan mitä kevät tuo tullessaan. 




Mukava piristys oli, kun sain yhteydenoton Sudiolta ja ehdotuksen blogiyhteistyöstä. Sudio valmistaa upeita designkuulokkeita ylivoimaisella tekniikalla varustettuna. Minulla oli jo ennestään kokemusta Sudion laadukkaista kuulokkeista, joten oli helppo lähteä yhteistyöhön mukaan ja pystyn sydämestäni suositella näitä kuulokkeita.

Valitsemissani mustissa Sudio Regent -kuulokkeissa todellakin design & tyyli yhdistyvät. Sudio Regent hyödyntää viimeisintä tekniikkaa ja äänenlaatu on huippuluokkaa. Langattomat Regent-kuulokkeet toimivat Bluetooth 4.1. -teknologialla ja niissä on yli 24 tunnin akunkesto. Kuulokkeisiin saa myös vaihdettavia design-capseja. Mikäs sen mukavempaa kuin ottaa kuppi kahvia, istahtaa sohvalle sisustuslehden pariin ja laittaa musiikit soimaan Regentit korvilla. Se on minulle sitä arjen luksusta. 




Olen tosiaan tehnyt yhteistyötä Sudion kanssa aiemminkin ja silloin valitsin itselleni valkoiset Regent-kuulokkeet marmorikuviollisilla capseilla. Niistä on kilpailtu meidän perheessä niin kovasti, joten kun sain uuden mahdollisuuden yhteistyöhön, tiesin heti, että tarvitsemme toisetkin Regentit. Meillä kuunnellaan musiikkia ja katselleen elokuvia Regentit korvilla. Esikoinen katselee paljon YouTube-videoita ja yleensä aina kuulokkeet päässä. Itse rentoudun arki-iltoina lempi(Netflix)sarjojeni äärellä. Kun laitan kuulokkeet päähän, niin siitä se oma aika alkaa ja palautuminen arjen kiireistä. Parasta!






Lopuksi vielä mahtava uutinen: 

blogini lukijat saavat -15% ostoksestaan Sudion verkkokaupassa
koodilla homewhitehome.


Jos tilaat kuulokkeet huhtikuun aikana, saat lisäksi tyylikkään kangaskassin kaupanpäälle. 



Aurinkoista ja energistä uutta viikkoa! 


-Jemina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...