lauantai 14. tammikuuta 2017

Sisustussuunnittelijana House2:lla



Viikot kuluvat uskomattomalla vauhdilla. Hui! Viime postauksessa jo kerroinkin, että vuoteni vaihtui uuden työn merkeissä. Uusi työpaikkani on House2 Seinäjoella. Kaksi viikkoa uusia haasteita on nyt takana ja olen viihtynyt paremmin kuin hyvin. Olen aivan innoissani! Työkaverit ovat ihan huipputyyppejä, työ on sopivan haastavaa ja mielenkiintoista ja työympäristö mitä viihtyisin. Toki uuden oppiminen on aina myös kuormittavaa, joten iltaisin ei ole nukkumattia tarvinnut odotella. Työnkuvani pitää sisällään mm. kotien sisustus- ja keittiösuunnittelua. Teen paljon tiimityötä myös remonttimyynnissä työskentelevien kollegojeni kanssa. 



Kuvat minusta: Annukka Pihlaja / House2




House2 on kodin rakentamisen liike Seinäjoella. Toinen toimipiste löytyy Tampereelta. Yrityksen juuret yltävät yli 20 vuoden taakse, mutta itse House2-myymälä avattiin vajaat 2 vuotta sitten. House2-valikoimaan kuuluvat kotimaiset House2-keittiöt, avaimet käteen -remontit, Laattapisteen laatat ja Tulikiven takat ja kiukaat. Meiltä saa kokonaisvaltaisen keittiö-, kylpyhuone- tai vaikka saunaremontin yhdellä sopimuksella kalusteineen ja asennuksineen. Kokonaisuus voi sisältää kaiken aina sisustussuunnittelusta loppusiivoukseen asti.





Seinäjoen myymälässä on esillä kattava valikoima esittelykeittiöitä, kylpyhuonekalusteita, liukuovikaapistoja ja Tulikivi-takkoja. Laattapisteen oma myymälä lopetti toimintansa Seinäjoella noin vuosi sitten, mutta House2:lla on Laattapisteen edustus. 






Työympäristöni puitteet ovat todellakin kunnossa. Kaksikerroksinen rakennus on jo itsessään näkemisen arvoinen, eikä varmasti jää ohikulkijoilta huomaamatta. Kauniit betonilattiat ja näyttävät valaisimet kruunaavat loft-henkiset tilat. 





Tervetuloa tutustumaan House2-myymälään osoitteeseen Kauppaneliö 7, Seinäjoki
Olemme avoinna arkisin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-14. Minun yhteystietoni löytyvät täältä. Ota rohkeasti yhteyttä! Housen kotisivuilla on myös pieni artikkeli uudesta sisustussuunnittelijasta.  


Nähdään sisustus- ja keittiösuunnittelun merkeissä! :)


8 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...