torstai 1. joulukuuta 2016

Mustavalkoista joulua olohuoneessa


Ihanaa joulukuun ensimmäistä iltaa! No nyt saa vihdoin oikein kunnolla heittäytyä joulutunnelmaan. Ihanaa kun radiossakin soitetaan jo joululauluja. Minä tykkään! Ja lumikin on maassa ja lisää sataa ja toivottavasti pysyy. Meille näyttää tänä vuonna (pitkästä aikaa) tulevan mustavalkoinen joulu. Valkoisten paperitähtien lisäksi olohuoneessa on myös yksi musta tähti ja joulukuuseenkin ostin taannoin mustia palloja. Mutta joulukuusta ja muita varsinaisia joulukoristeita olohuoneessa ei vielä ole. Ainoastaan valotähdet. Kynttilöitä ja kynttilänjalkojahan meillä on esillä ja käytössä ympäri vuoden. 

Tuo olohuoneen nurkkaus, jossa majailee mm. Kartellin Louis Ghost-tuoli, on yksi lempikohdistani meidän kodissa. Sieltä löytyy monta lempiasiaa: suosikkituolini lisäksi suosikkivalaisimeni Kartellin Bourgie, upeat lattiakynttilänjalat (Vaasan Amaliasta), lempityynyni (Balmuir Monogram), seinällä rakas hääkuva ja vielä taustalla ihana Econ tapetti, johon en kyllästy ehkä koskaan. AmandaB:n iso hopearuukku on myös todella mieluinen. Hieman harmillista, että joudun taas mylläämään tämän nurkkauksen ennen joulua, koska se on ainut paikka minne joulukuusi järkevästi sopii. Mutta kuusta emme ihan vielä laita. Mieheni mielestä se kuuluu laittaa vasta jouluviikolla, mutta luulenpa, että laitamme sen jo edellisellä viikolla. ;)







Meille on muuten tulossa uusi olkkarinmatto vielä ennen joulua. Enpäs paljasta vielä enempää. Itseänikin jännittää, että onko se hyvä! Hih!


Ihanaa joulun odotusta! <3

8 kommenttia:

  1. Niin täydellistä! <3 Mikä kamera sinulla on muuten käytössä? Blogisi kuvat näyttävät nimittäin aina niin laadukkailta ja kauniilta <3 Oma kamera vaatisi jo päivittämistä uuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Mulla on käytössä ihan perus Canon EOS 1100D. Monta vuotta vanha jo. Mutta jalustaa käytän lähes aina. Sen hankintaa suosittelen jos et jo omista sellaista. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi! Oikein hyvää joulun odotusta <3

      Poista
  2. Mistä mahtaa olla tuo nurkassa oleva valkoinen pöytä, jonka päällä maljakko? Juuri samantapaista pöytää olen etsinyt, mutta ei meinaa löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on vuoden takainen ostos Jotexilta. Kurkkaappa olisko niitä vielä. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tapetti on Eco White-mallisto. Sitä myy K-rauta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...