keskiviikko 17. elokuuta 2016

Suunnittelukohteeni: Kalkkimaalia ja kimallusta



Hei! Anteeksi kun blogihiljaisuus venyi vähän turhan pitkäksi. Seinäjoen Asuntomessut ovat nyt historiaa ja monen kuukauden ponnistus ohi. Ja olihan se UPEA kokemus, jota on kiva muistella vielä pitkään, mutta nyt on mentävä kohti uusia haasteita. Lupaan taas pian kuvailla omaakin kotia. Mutta vielä tällä kertaa haluan esitellä erään työprojektini. Tein noin vuosi sitten erään nuorenparin uudistaloon pinta- ja värisuunnitelman. Tänä keväänä valmistunut kohde on kaksikerroksinen puutalo Kastellilta. En valitettavasti enää muista oliko talomalli asukkaiden omien suunnitelmien mukaan tehty vai Kastellin mallistosta. Pääsin kuvailemaan kaunista kotia juuri ennen asukkaiden muuttoa uuteen unelmakotiinsa.

Kaikki laatat ja yläkerran vinyylilattian asukkaat olivat jo ehtineet valita hyvällä maulla, ennen kuin ottivat yhteyttä Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosiin. Tehtäväni oli huolehtia, että kokonaisuudesta tulee ehyt ja tyylikäs. Asiakkaani tekivät myös itse mahdollisimman paljon työvaiheita raksalla, ja huolellisesti tekivätkin, koska talossa ei esimerkiksi ole kattolistoja lainkaan. 




Eteisen yhdelle seinälle valitsin Siparilan helmiäisharmaan Struktuuri-paneelin. Seinästä tuli kyllä upea. Valkoisia seiniä ei tästä kodista löydy ja silti kokonaisuus on vaalea ja valoisa. Koko talossa seinien yleisväri on Pro Grey -värikartan 1908.







Kiintokalusteet ovat Puustellin. Saarekkeen puukuviollinen laminaatti antaa kivasti lämpöä muuten korkeakiiltovalkoiseen keittiöön. Keittiön kaapistoseinä maalattiin Kalklitir-kalkkimaalin sävyllä Winter Primo. Edit. Välitilaan oli tulossa vielä kirkas lasi kalkkimaalin suojaksi. Sama kalkkimaali jatkaa ruokailutilan seinällä ja kohoaa korkeuksiin olohuoneen puolella. Onneksi asiakkaani olivat rohkeita ja ottivat haasteen vastaan, sillä kalkkimaalin sutiminen korkeaan olkkarinseinään ei ollut ihan pikkujuttu. Tämänkin työn he tekivät itse. 







Kodinhoitohuoneen kaapistoseinällä on hauska aukko, joka paneloitiin. Seinälle saa vaikka naulakon pyyhkeille. Kauniit laatat ovat asukkaiden valitsemia. Kylpyhuoneen shampoosyvennyksestä puuttui kuvausvaiheessa vielä lasihyllyt.







Kalkkimaalia käytettiin myös työhuoneen seinässä. Lähes musta sävy on Grigio Secco.




Yläkerran käytävän pitkä seinä tapetoitiin hieman hohtavalla ja raitakuviollisella tapetilla, jonka löysin Omexcon valikoimista. Valokatkaisijat ja pistorasiatkin ovat sävysävyyn tapetin kanssa.




Päämakuuhuoneen päätyseinän tapetti löytyi Omexcon Mica-mallistosta. Upeasti kimalteleva ja rouhepintainen tapetti kruunaa ylellisen makuuhuoneen.






Kyllä kelpaa näin kauniissa kodissa! <3 Onnea ja iloa uuteen kotiin! 



-Jemina-


P.S. Ota yhteyttä, jos kaipaat suunnittelijaa omaan projektiisi! :)

6 kommenttia:

  1. Onpa upea koti! Keittiön välitilassa on siis kalkkimaali, onko siinä päällä vielä jonkunlainen suojakäsittely vai kestääkö sellaisenaan? (Meille tulossa hyvin samanlainen kaapistoseinä keittiiöön ja pohdin seinäpinnoitteeksi mikrosementtiä sekä muita vaihtoehtoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Välitilaan tuli kalkkimaalin päälle vielä kirkas lasi. Muokkasinkin tiedon postaukseen. :)

      Poista
  2. Todella kaunis koti! Kiinnostaisi tietää etenkin kylpyhuoneen laattojen 'tekniset tiedot', kokonaisuus iski minuun ihan täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En valitettavasti muista mitä nämä laatat oli. Asiakkaat olivat ne hankkineet ennen kuin tulin projektiin mukaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...