maanantai 25. heinäkuuta 2016

Laadukas, kodikas ja ajaton - Mäihä Lusto



Seinäjoen Asuntomessut ovat avoinna vielä melkein kaksi viikkoa eli 7.8. saakka. Minä lomailen vielä tämän viikon, mutta en malta edes lomalla pysyä poissa messualueelta. Eilen kävin kiertämässä mielenkiintoisia kohteita ystäväni kanssa ja joku päivä ajattelin vielä pyörähtää messuilla mieheni kanssa. Olen tarkkaan valikoinut mitkä kohteet haluan hänelle näyttää. Jos vaikka inspiraatio omaan uuteen kotiin iskisi. ;) Onhan omakotitalon rakentaminen edelleen meillä haaveissa.

Edellisessä postauksessa esittelin teille Asuntomessuille suunnittelemani modernin mummolan, eli kohteen 4 Mäihä Luston, makuuhuoneen. Mäihä Lusto sijaitsee Lakean rakennuttamassa puukerrostalossa. Tässä postauksessa kurkistetaan vielä Mäihä Luston ruokailutilaan, olkkariin ja parvekkeelle. Messukohde on sisustettu kuvitteellisille, nuorekkaille isovanhemmille, jotka muuttavat maalta kaupunkiin. 

Messukävijöiltä Mäihä Lusto on saanut kiitosta toimivan pohjaratkaisun lisäksi mm. värimaailmasta ja etenkin vihreistä sävyistään, kodikkuudesta ja mielenkiintoisista katseenvangitsijoista. Olen todella iloinen kaikesta saamastani palautteesta. Mäihä Lusto on ollut varsinkin hieman varttuneempien messukävijöiden mieleen, kuten toivoinkin, mutta myös nuoremmat ovat ottaneet sen hyvin vastaan. Olisi mukava kuulla, jos olette jo käyneet katsomassa messukohteitani Mäihässä. :)

Postaus sisältää paljon linkkejä ja tuotetietoa. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan haluan tuoda esiin näitä upeita kotimaisia ja eteläpohjalaisia yrityksiä, joiden kanssa olen saanut rakentaa kodikasta messukohdettani puukerrostalo Mäihässä.




Mäihä Luston sisustuksen pääyhteistyökumppanina toimii kauhajokinen Topeekan Kaluste, joka toimitti kohteeseen kaikki huonekalut yhtä (työhuoneen Syli-keinutuoli) lukuunottamatta. Topeekan Kalusteen valmistama Holli-sarja sopii loistavasti modernin puukerrostalon henkeen. Mäihä Luston ruokailuryhmä, sohvapöytä, nojatuoli raheineen sekä työhuoneen tuoli ovat kaikki kotimaista Holli-sarjaa. Tuolien verhoilun saa valita runsaasta värivalikoimasta ja runkojakin saa useissa sävyissä. Lisätietoja löytyy osoitteesta holli.fi. Ruokailutilan ja olohuoneen ihanat Loook-villamatot löytyivät myös Topeekan Kalusteelta. 

Suomalaisen NaturVentionin Naava-aktiiviviherseinä ei jää keneltäkään huomaamatta. Olohuonetta ja ruokailutilaa jakava viherseinä ei kuitenkaan ole pelkkä koriste. Naava-puhdistaa ja kosteuttaa sisäilmaa tehokkaasti ja luonnollisesti aitojen viherkasvien avulla.




Kattauksesta löytyy uutta ja vanhaa sulassa sovussa. Yli 35-vuotta vanha Arabian Krokus-astiasto on vanhempieni häälahja. Sitä ei valitettavasti enää valmisteta. Myös Sarpanevan kynttilänjalat ja Nuutajärven Kanerva-maljakko ovat lainassa vanhemmiltani. Vihreät Van Verre-lasit ja Mepran aterimet ovat HR-Livingiltä. Kaitaliina löytyi Lankavalta ja lautasliinat Jokipiin Pellavalta



Ruokailutilan seinällä on Siparilan kaunis Grafwood 3D-puupaneeli. Salmiakkikuvio sopii hienosti eteläpohjalaiseen kotiin. Finom-puuvalaisimet on suunnitellut sisustusarkkitehti Esa Vesmanen Pure Designilta. Finom-valaisin voitti keväällä arvostetun kansainvälisen Red Dot-muotoilupalkinnon. 






Eteläpohjalaisilla isovanhemmilla on tietysti aito könninkello. Kellon on valmistanut Puusepänliike Jussi Ala-Röyskö. Muuramen tv-taso on Topeekan Kalusteelta ja Freemover-kynttilänjalat HR-Livingiltä. Sisustukseen mätsäävä Oma paikka-koiranpeti ja muut koiratarvikkeet löytyvät Kindilta. Kaikki Mäihä Luston verhot ommeltiin Svenssonin laadukkaista kankaista. Svenssonin kankaat ja ompelun saa Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosilta. Öljyvärimaalaus on Nina G. Nahkalan teos. Sohva on Interfacen Duna.




Kotimaiset Designverstas Omanan himmelivalaisimet valmistetaan messinkiputkesta. Mäihä Luston olohuoneessa komeilee iso Kulinaristi-valaisin ja pienempi Pikkutimantti löytyy työhuoneesta. 

Messuasunnosta löytyy paljon Lankavan uniikkeja mallikäsitöitä (mm. sohvatyynyt ja Corona-torkkupeitto), jotka eivät ole myynnissä, mutta materiaalit ja ohjeet niiden toteuttamiseen löytyy Lankavalta verkkokaupasta tai Asuntomessujen ajan sisustushallista. Olen todella iloinen, että löysin Mäihä Luston sisustukseen paljon yksilöllisiä tuotteita, joita ei ole muissa messukohteissa. Tarkoitan nyt juurikin esim. Lankavan tuotteita, Holli-sarjaa, Naava-viherseinää, Finom-puuvalaisimia ym.




Parvekkeen muhkeat kalusteet ovat Topeekan Kalusteelta. Aidot, kotimaiset Biskophides-lampaantaljat ovat suloisen pehmeitä ja viimeistelevät parvekkeen olohuonemaisen ilmeen. Koristetyynyt, lyhdyt ja kynttilät löysin Zicosilta. Zico´s on sisustusliike netissä ja kivijalkamyymälä löytyy Kurikassa. Parvekkeen tyylikäs VM-Carpetin Solina-matto kestää ulkokäytössä, mutta sopii hyvin myös sisälle. Kesäisen keveät torkkupeitot ovat Lennolilta. Koristetikkaat ovat isäni valmistamat ja maljakkona toimiva Riihimäen Lasin keittiötölkki löytyi äidin aarteiden joukosta.






Lähes kaikki Mäihä Luston sisustuksessa käytetyt tuotteet ovat myynnissä messuhintaan. Osa tuotteista on jo varattu, mutta voit tiedustella varaustilannetta ja messualennuksia minulta s-postilla tai Lakean esittelijöiltä vieraillessasi Mäihässä. 

Kurkistakaas myös Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosin muiden Asuntomessukohteiden kuvat täältä. Kaikki kohteemme ovat hyvin erilaisia. Toivottavasti inspiroidutte!


Ihania heinäkuun lopun hellepäiviä! <3



Valokuvat: Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roos
Valokuvaaja: Tuukka Kiviranta


4 kommenttia:

  1. Asuntomessuilla käyty ja nämä sinunkin molemmat kohteet nähty. Tykkäsin molemmista, mutta varsinkin tästä. Makuuhuoneen huolisin sellaisenaan heti. En tiennytkään, että nuokin sisustus-jutut voisi ostaa. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Kiitos kun kävit ja kommentoit. :) Itseasiassa puukerrostalo Mäihässä oli 3 suunnittelukohdettani plus VIP-huoneisto, joka ei ollut yleisölle auki. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...