maanantai 18. tammikuuta 2016

Lumoavan herkkä Frost-valaisin



Valaistus näyttää olevan alkuvuoden teema meidän kodin sisustushankinnoissa. Meille on kotiutunut viime aikoina useampikin uusi valaisin (huippua!), jotka kaikki ovat todella upeita ja laadukkaita. Lisäksi olen alkanut vihdoin vaihtamaan keltaista valoa (2700-2800 kelviniä) tuottavia lamppuja 4500 kelviniä eli valkoista valoa tuottaviin. Ero on huima. Valkoisempi valo sopii kotiimme paremmin ja värit toistuvat puhtaampina. Valkoinen valo on myös silmille parempaa. Valon värilämpötilat ovat toki myös makuasia ja lämpimämpi valo yleensä mielletään tunnelmallisemmaksi kuin valkoinen valo.

Ensimmäisenä esittelen herkän Frost-valaisimen, joka on kotimaista designia. Hankin valaisimen suoraan sen muotoilijalta Henna Mantereelta, johon minulla on ollut viime kuukausien aikana ilo tutustua. Frost-valaisinta saa myös lattia- ja kattoversiona ja kaikki ne ovat tosi kauniita. Frostin varjostin on sulatettua muovia (vaikka näyttääkin paperilta) ja sen läpi siivilöityvä valo on suorastaan lumoava. Ehkä muistatte, että viime lokakuussa Vasara-messujen osastollanikin oli Frost-valaisimia. Postaus löytyy täältä. Frost-valaisimiin suosittelen ehdottomasti valkoista valoa tuottavaa lamppua. Silloin varjostin pääsee parhaiten oikeuksiinsa. 


Frost-valaisimessa kohtaavat muistot lakialla puhaltavasta viimasta ja opiskeluvuosien Lapista, 
lumesta ja ennätyspakkasista.
Henna Mantere


Meidän Frost on kokoa S eli pienin malli (korkeus 50 cm). Frost-valaisimia valmistaa nykyään suomalainen Innolux, mutta esimerkiksi heidän valmistama pöytävalaisin on isompi kuin meidän ja siinä on valkoinen jalka. Hennan omista varastoista löytyy vielä jonkin verran kaikkia alkuperäisiä kokoja, joten valaisimia voi myös ostaa suoraan häneltä. Frost-valaisimen kaikki mallit ja Hennan yhteystiedot löytyvät täältä. Kotisivujen hintatiedot eivät välttämättä enää pidä paikkansa, joten kannattaa kysyä tarjous Hennalta.


Lumouduitko sinäkin?



  




Niin kauniisti kuin Frost sopiikin tuohon mummon vanhan senkin päälle, niin siirsin valaisimen kuitenkin makuuhuoneeseen. Se sopii meillä oikeastaan minne vaan kokonsa ja olemuksensa puolesta. Ihana! <3


Mukavaa viikkoa paukkupakkasista huolimatta! :)


P.S. Seuraava postaus on kurkistus Seinäjoen Asuntomessualueelle. ;)

8 kommenttia:

  1. Käsittämättömän kaunis ja tunnelmallinen lamppu ja aivan nimensä näköinen! Talvista pakkasviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin nimensä veroinen. <3 Kuvista ei välity miten kaunis valo siitä tulee. Kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. So pretty! The fixture fits right in, like a piece that was meant exactly for that space. Love it!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttava valaisin! Löysin samaisen valaisimen koulutehtävää tehdessäni.
    Blogissani haaste valaisimiin liittyen...
    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana valaisin! Valkea valo on miellyttävämpi itsenikin mielestä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valkoinen valo on silmillekin parempi ja näyttää kauniilta.:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...