maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kesäpäivä omalla terassilla



Tänä kesänä terassilla on tullut oleiltua huomattavasti vähemmän kuin muina kesinä. Syynä on tietysti kehnot kelit. Eilenkin satoi koko päivän. Plaah. Olemme muuten asuneet tässä paritalokodissa jo kolme vuotta. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Tänä kesänä saimme myös uudet seinänaapurit. 

Silloin harvoin kun aurinko paistaa ja jaksaa lämmittää, niin istumme miehen kanssa terassilla kahvilla ja pikkumies leikkii omia leikkejään. Tällä hetkellä hänestä on hauskinta kaadella vettä sangoista ja astioista toiseen. Isompi poika on yleensä omissa touhuissaan naapurinlasten kanssa. Terassiltamme löytyy monenlaisia istuinryhmiä, mutta ylivoimaisesti eniten istuskelemme mieheni kanssa noilla mustilla ikivanhoilla pikkutuoleilla. Nurkkaus on terassimme suojaisin paikka ja ilta-aurinko paistaa siihen ihanasti. Jossain vaiheessa täytyisi keksiä nurkkaukseen uudet tuolit, mutta menkööt nuo mustat nyt vielä. Ei niissä oikeastaan mitään vikaa olekkaan.

Tänä vuonna terassillamme on valkoharmaat tekstiilit. Ehkä joku muistaa, että viime vuonna meidän terdellä oli mustavalkoisia seepranraitoja. Viime kesän kuvia löytyy täältä ja täältä. Yksi asia on ja pysyy. Kukat ovat tuttuun tapaan valkoisia. Kesäkukkien istutus meni minulla vähän myöhäiseen, enkä sitten enää laittanutkaan takaterassille hortensioita kuten yleensä. Päädyin tällä kertaa krysanteemeihin, jotka ovatkin paljon kestävämpiä paahteisella terassilla. Mutta tänä kesänä paahteesta ei ole niin kovasti tarvinnut murehtiakkaan.







Mukavaa viikkoa! :)


P.S. Nyt jos koskaan kannattaa kurkata Instagramiini. Vierailin tänään ystävien ihanassa, uudessa Kannustalossa. Harmi ettei ollut järkkärikameraa mukana. Ehkä teen uuden kuvauskeikan jossain vaiheessa. 

10 kommenttia:

  1. Kaunis terassi <3. Me ei istuttu kertaakaan tänä kesänä meidän partsilla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettekö??? Höh. Oli kyllä huono kesä. Vai nytkö se vasta alkaa. :)

      Poista
  2. Kauniilta näyttää. Nyt kun omatkin terassit valmistuivat, on niissä tullut vietettyä aikaa välillä bikinit päällä ja välillä villasukat jalassa. :) Syksylle on jo ulkomaanmatka suunnitteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teillä on nyt upeat terdet. <3 Oispa meilläkin joku matka tiedossa, mutta nyt ei pysty lähtemään.

      Poista
  3. On kyllä niin viihtyisän näköinen terassi, ei ole montaa kertaa täälläkään pihalla istuttu...hyr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! :) En muista koskaan tällaista kesää. Mutta onneksi muuten on tullut tehtyä paljon kivoja juttuja. :)

      Poista
  4. Hei! Hienolta näyttää! Kuinka leveää rimaa tuo vaakarima on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos ja anteeksi kun vastaaminen on kestänyt. :) Rima on 48 mm leveää.

      Poista
  5. Kaunis terassi <3 Ihanasti sisustettu, valkoinen on kaunis sisustusväri :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...