keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Jotain tuttua, jotain modernia. Syli-keinu on kotimaista designia

*Blogiyhteistyö*

Työharjoittelu- ja kesätyöjaksoni aikana Sisustussuunnittelu Mäkelä & Roosilla olen päässyt mukaan moneen mielenkintoiseen projektiin. Kesäkuun alussa sisustussuunnittelija Nina Mäkelä otti minut mukaan tuotekuvauksiin Vaasaan. Pääsin valitsemaan kuvausrekvisiittaa, jonka lainasi Sisustusliike Sapira, ja stailaamaan kuvauspaikkaa. 

Itse kuvauskohde oli Syli-keinu, joka on uutta, kotimaista designia. Idean äiti ja Syli-keinua valmistavan Seesteliving Oy:n yrittäjä on vaasalainen Johanna Virtanen. Johanna kehitti keinun yhdessä fysioterapeutti-sisustussuunnittelija Nina Mäkelän kanssa. Nina on toiminut Syli-keinun muotoilijana.

Nappasin Seestelivingin sivuilta pätkän yrityksen filosofiasta: 
Kaunis ympäristö on ilo silmälle ja mielelle. Kun pirteät kalusteet kohtaavat erinomaisen käyttömukavuuden, syntyy seesteisempi olo. Tästä on kyse Seestelivingin tuotteissa. Meille tärkeitä arvoja ovat laadukkuus, kotimaisuus, turvallisuus ja luonnosta peräisin olevat materiaalit.



Johanna sai idean Syli-keinuun, kun yritti itse löytää mukavaa imetysasentoa siinä onnistumatta. Niinpä Syliin kehiteltiin jalkalauta, jonka saa kahteen korkeuteen, joten mukavan asennon löytäminen on helppoa. Jalkalaudan saa myös kokonaan pois, eikä keinua ole tarkoitettu pelkästään imettäville äideille ja lapsiperheille. Se sopii yhtä hyvin muihinkin koteihin, yrityksiin tai yhteisöihin.




Sylin muotoilija Nina Mäkelä (kuvassa) kertoi minulle, että keinun ulkonäköön haluttiin modernia ilmettä, mutta siinä piti olla myös jotain tuttua ja turvallista. Näin keinu sopii monenlaisiin ympäristöihin sekä koteihin että julkitiloihin. Syli-keinu on pieni ja siro, mikä on Ninan mukaan yksi Sylin eduista. Sen pystyy sijoittamaan pienempiinkin tiloihin. Keinun muotoilussa on kiinnitetty erityisesti huomiota ergonomiaan ja turvallisuuteen. Sylissä ei tule tunnetta, että se voisi kaatua taaksepäin.

Sylit valmistetaan Suomessa kotimaisesta koivusta. 




Sylin tuotekuvat taltioi rautainen valokuvausalan ammattilainen Esa Siltaloppi. Esa oli matkassa hieman järeämmällä kalustolla kuin Home White Home -bloggaaja. ;)




Syli-keinutuoli sai nimensä siitä miten hyvä siinä on istua. Myös käsinojan kaari tuo mieleen sylin. Keinusta on tällä hetkellä saatavilla kolme vakioväriä (musta, valkoinen, vaaleanharmaa) ja kaksi kausiväriä (turkoosi ja haalea vaaleanpunainen), mutta sen saa lisähintaan myös omavalintaisella värillä. Selkänojan helmet voi myös valita haluamassaan sävyssä, joten keinun saa kustomoitua juuri omaan kotiin sopivaksi. Erilaisten väriyhdistelmien lisäksi keinun voi tuunata myös harmaalla lampaantaljalla, jonka saa tilattua yhdessä Sylin kanssa. 






Syli-keinun kuvaukset järjestettiin Johannan ystävien kodissa, sillä Johanna halusi, että keinutuoli kuvataan aidossa ympäristössä. Lapsimallit jaksoivat hienosti koko tuotekuvausten ajan ja äiditkin olivat oikein reippaita. ;) Kaikilla oli hyvä fiilis kiireestä huolimatta. 





Sisustusliike Sapira lainasi kuvauksiin ihania tuotteitaan. Saimme lainaan mm. lattiavalaisimen, joka näkyy ensimmäisissä kuvissa, Pappelinan ja Svaneforsin mattoja, kauniin pastellisia tyynyjä ja torkkupeittoja, pallovalot sekä lasilyhtyjä. Kiitos Sapiralle yhteistyöstä!








Seestelivingin Johanna Virtanen ja Syli-keinun muotoilija Nina Mäkelä laittoivat yhteisvoimin "isoäidin" kuvauskuntoon.




Ihastuitko Syliin? 
Oman keinusi voit tilata Seesteliving-verkkokaupasta.  

Nettikaupassa on Syli-keinujen ja lampaantaljojen lisäksi myynnissä myös luonnonmateriaalista valmistettuja imetystyynyjä. Jatkossa tuotevalikoima tulee kasvamaan entisestään.

Itsekkin tietysti testasin keinutuolia ja hyvältä tuntui sekä näytti, joten voin suositella lämpimästi.

Kannattaa tykkäillä myös Seestelivingin Facebook-sivuista.



Mukavia heinäkuun hellepäiviä ja hyvää lomaa lomalaisille! <3

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin se on upea ja laadukkaan oloinen. <3

      Poista
  2. Ihana keinutuoli <3 Tuossa olisi mukava kiikuskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta. :) Eikä se tosiaan vie paljoa tilaa.

      Poista
  3. Kaunis keinutuoli! Nimestä minulle tuli kuitenkin ensin mieleen toinen suomalainen design-tuote: Syli Puuteline. Tuote on AIKA Designin suunnittelema. Olen ostanut myös heidän toisen tuotteensa: HALI Puunkannin. Ovat mielestäni kauniita tuotteita ja tuovat iloa takan vieressä. Saisipa vielä VIRE -jakkara/pöydän. Vinkiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea keinu. <3 Enpäs ole kuullutkaan, että Aika Designilla on samanniminen tuote.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...