lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesän ensimmäinen hortensia

Nyt on vihdoin ensimmäiset kesäkukat istutettu meidän kuistille. Yleensä olen laittanut jotain kukkia jo toukokuussa tai heti kesäkuun alussa. Nyt en vain kertakaikkiaan ole ehtinyt. Torstaina hain hätäpäissäni Multasormesta kolme murattia ja yhden terassihortensian. Hortensia on ehdottomasti suosikkini ja siihen päädynkin vuodesta toiseen, vaikka aina suunnittelen laittavani vaihteeksi jotain muuta. Valkoinen hortensia olisi ollut varma valinta, mutta ihastuin tällä kertaa tähän vaaleanroosaan yksilöön, jossa on ihana lilahtava sävy.

Valkoisia, riippuvia ruukkuja pitäisi hankkia lisää. Ostin nämä viime vuonna Jyskistä ja ne olivat viime kesän takaterassilla, mutta nyt halusin laittaa niitä myös etukuistille. Terassitkin pitäisi taas pestä. Siitepöly näkyy niin ikävästi tummassa pinnassa. 








Takaterassia en viitsi edes vilauttaa teille. Se on edelleen öljyämättä ja kukat sinne on hankkimatta. Mietin että uskaltaisinko kokeilla ihan mustaa öljyä. En ole tyytyväinen tähän harmaaseen mitä meillä nyt on. 

Huomenna meillä juhlitaan 8-vuotiasta. Valmistelut ovat vielä pahasti kesken, joten en höpise teille enempää. :)

Kivaa viikonloppua! 

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin ovat. <3 Eivät vain oikein meinaa menestyä meillä.

      Poista
  2. Kivalle näyttää!Itse olen suunnitellut myös maalaavan terassin tummemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Terassiprojekti odottaa vielä kesälomaani. ;)

      Poista
  3. Kaunis etuoven edusta teillä <3 Hortensia on kaunis :) Mukavia juhlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3 Kivat juhlat oli. :)

      Poista
  4. Onpa upean kokoinen hortensia! Ja kaunis kuisti teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo hortensia on kyllä ihan jättiläinen.

      Poista
  5. Musta on tosi kaunis, mutta siinä on yksi haittapuoli. Pöly ja varsinkin siitepöly näkyy siinä tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäse. :/ Koskaan ei ole hyvä. ;)

      Poista
  6. Musta on tosi kaunis, mutta valitettvasti siin näkyy pöly ja varsinkin siitepöly tosi herkästi.

    VastaaPoista
  7. Hortensiat on kyllä upeita, kyllä sellaisen voisi vielä itselleenkin ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin pitäisi hankkia lisää jos niitä vielä saa.

      Poista
  8. Minulla myös hortensia ovella, mutta nuo riippuvat ruukut vasta onkin upeita! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niitä tarvisin tosiaan lisää. Toivottavasti löydän vielä jostain.

      Poista
  9. Ihanan värinen hortensia. Oon perustanut valko-vaaleansini-vaaleanpunaisen kukkapenkin terassin ympärille (edellisen asukkaan kauniin ja kaikkina vuodenaikoina kukkineen kelta-punaisen penkin tilalle, värit vain olivat niin kyllästyttävät) ja nyt odottelen, minkä sävyisiä vaaleanpunaisia kukkia mistäkin perennasta ja kesäkukista puskee. Toivottavasti jotain saman tyyppistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapenkkisi kuulostaa tosi ihanalta. <3 Voisko joku tulla laittamaan meillekin. :))

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...