tiistai 24. maaliskuuta 2015

Auringonsäteitä ruokailutilassa



Viime päivinä on ollut aika synkkää ja talvista, mutta vajaa pari viikkoa sitten, kun otin näitä kuvia ruokailutilasta, aurinko paistoi ja fiilis oli niin keväinen. Päivä oli ehkä hieman liiankin kirkas kuvaamiseen. Kahvipöydän olin kattanut erästä vierasta varten. Olen niin tykästynyt tuohon Kaarnalaivan kerrostarjottimeen, että käytän sitä nykyään kahvipöydässä aina kun mahdollista. 

Ruokailutilamme matto on saanut paljon ihailua ja saan siitä usein kyselyjä varsinkin Instagramissa. Tilasin maton kaksi vuotta sitten Hobby Hallista ja se on ollut valitettavasti jo pitkään loppuunmyyty. Matton värit ja kuvio toistuvat toisella puolella negatiivisena ja ajattelinkin taas kesäksi kääntää vaaleamman puolen esiin. Harmaat sivuverhotkin vaihdan pian valkoisiin.

Pöydän päässä on yleensä pojan syöttötuoli, mutta vieraita varten laitan usein Kartellin Louis Ghostin sen tilalle. Haaveilen edelleen kuuden hengen ruokapöydästä ja ehkä se voisi sitten ollakin ajankohtaista, kun juniori ei enää tarvitse syöttötuolia. Toistaiseksi on vielä pärjättävä tällä pikkupöydällä, joka on palvellut meitä todella hyvin. Lasikansi on ollut kovalla kulutuksella.







Joko saa laittaa pääsiäiskoristeita esiin? Viikonloppuna kylvimme esikoisen kanssa rairuohot. 
Työharjoittelussa on muuten ollut niin kivaa, että ihan naurattaa. :) Pääsin heti suunnittelemaan omakotitalon kiintokalusteita ja seuraavaksi otan työn alle toimistotilan sisustuksen.


Reipasta viikkoa! :)

23 kommenttia:

  1. Kaunis kahvipöytä :) Mä en ole vielä ehtinyt ollenkaan miettiä pääsiäistä, tuntuu että se tulee niin nopeasti etten ehdi kyllä mitään pääsiäiskoristeitä edes laittamaan :\

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosiaankin jotenkin nopeasti tulee tuo pääsiäinen, mutta esikoinen haluaa aina jotain koristetta laittaa ja ehkä minäkin kaivan blingimunat esiin. :D

      Poista
  2. Oi miten kaunista! Tuo pyöreämuotoinen maljakko on vaan niin ihana <3
    Aurinko tekee kyllä ihmeitä sekä mielelle, että kodille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :) Maljakko on lemppareitani. Pelkään aina että se menee rikki. Toivotaan lisää aurinkoisia päiviä! :)

      Poista
  3. Niin ihanalle näyttää ettei sanotuksi saa <3 Saa laittaa jo pääsiäiskoristeet ;)
    Mahtava juttu että olet löytänyt OMAN alasi, siitä se lähtee!!!
    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Viikonloppuna on pakko kaivaa koristeet esiin. Olen ostanut yhden uuden hopeamunankin. ;) Ensimmäinen työharjoitteluviikko oli aivan huikea. Olen niin onnellinen. :)

      Poista
  4. Ihana tehosteväri pöydällä!! Lila on kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lila on pysynyt kuvioissa jo useamman viikon. Siedätyshoitoa väriallergiselle. ;))

      Poista
  5. Aivan upea ruokailutila <3 ihanalta näyttää lilat kynttilät ja servetit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ei ole tainnut vielä koskaan värit pysyä näin kauaa. ;)) hehe

      Poista
  6. Mistä noita maljakoita saa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin maljakon pari vuotta sitten AmandaBshopista, mutta nuo on valitettavasti loppuunmyyty. :/

      Poista
  7. Kaunista on, niin sävy sävyyn kynttilät ja servetit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pienet väripilkut piristää. Lila on hieno väri.

      Poista
  8. On kyllä todella ihana tuo kerrosvati! Myydäänkö tuota ihana pyöreää maljakkoa vielä? Satutko muistamaan hintaa? Taitaa olla RM? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maljakko on AmandaB:ltä pari vuoden takaa eikä sitä valitettavasti enää myydä. Se maksoi vain parikymppiä. :) Edelleen on suosikkini. <3

      Poista
  9. Heippa!

    Sinulle löytyisi pieni haaste blogistani ;)

    VastaaPoista
  10. Ihanan raikasta! Mä hyppään tänne mukaan! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...