perjantai 30. tammikuuta 2015

Valloittava valkoinen

Löysin kirjastosta kivan valkoisista sisustuksista kertovan kirjan "Valloittava valkoinen". Kirjan on kirjoittanut Caroline Clifton-Mogg. Hän kuvailee lempiväriäni valkoista niin kauniisti, että halusin jakaa pari katkelmaa kirjasta teidän kanssanne. Kuvat ovat kuitenkin meiltä ja niissä komeilee viime viikonlopun valkoiset tulppaanit.

Clifton-Mogg kirjoittaa: "Valkoinen on kaikista väreistä kiehtovin, herkin ja monipuolisin, ja se synnyttää paljon erilaisia mielleyhtymiä: toisaalta se liitetään rauhaan ja tyyneyteen, tyylikkyyteen ja hienostuneisuuteen, toisaalta se yhdistetään raikkauteen, kirkkauteen, nykyaikaisuuteen ja uudistumiseen. Valkoisessa väripaletissa on hienostusta, minkä vuoksi se on hyvin mukautuva ja valmis taipumaan valittuun suuntaan."




"Valkoinen huone ei aseta ehtoja: valkoisen eri vivahtein sävyttäminen ja kalustaminen suovat vapauden, jota kirkkaammilla, vahvemmilla tai syvemmillä väreillä sisustetussa huoneessa ei voi saavuttaa. Valkoisella on tosiaan kadehdittava ominaisuus olla sitä mitä sen haluaa olevan - tavalla, johon mikään muu väri, olipa se kuinka hienovarainen tahansa, ei ikinä pysty."





"Valkoinen huone on levollinen, noudattipa sisustus sitten klassista tai modernia tyyliä, ja kun eri valkoisia käytetään määrittelemään tilaa, tila voi muuttua miksi ja millaiseksi tahansa kulloinkin halutaan. Valkoinen poistaa fyysisiä esteitä, ja jos sisustettava tila on pieni, valkoinen saa seinät katomaan ja lattian häviämään. Suuressa tilassa eli kautta koko talon käytettynä valkoinen paletti saa koko tilan näyttämään vieläkin väljemmältä kuin se on.

Valkoinen voi yhdistää miljoonia pintoja, mutta myös toimia taustana. Valkoista taustaa vasten esineet ja kalusteet nousevat esille ja väriläiskät loistavat. Valkoinen saa talon jokaisen huoneen parhaat puolet esille - ja mikä voisikaan olla sen parempaa!"




No eipä juuri mikään! :)


Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Ihanaa viikonloppua kaikille! 


P.S. Jos kaipaat viikonloppulukemista, niin kannattaa tsekata kotikirjaston sisustuskirjat. Itsekkin yllätyin, miten monta kivaa sisustuskirjaa meidän pikkuisesta kirjastosta löytyi. 

14 kommenttia:

  1. Oih, oon ihan samaa mieltä mitä katkelmia kirjasta otit. Niin hyvin kuvattu valkoista väriä :) Jotenkin korvista pursuilee se kun ihmiset jaksaa jauhaa kerta toisensa jälkeen miten valkoiset sisustukset on out, ja niin persoonattomia ja tylsiä. Valkoisia sisustuksia on niin monenlaisia että pelkästä väristä ei voi kyllä sanoa mitään. :) Ihanat kuvatkin sulla tässä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa mieltä minäkin. :) Hyvin osuvaa tekstiä. Valkoinen väri taitaa jostain kumman syystä herättää kaikista eniten tunteita puolesta ja vastaan. Kiitos Jenna! <3

      Poista
  2. Kaunista, kaunista. Keräsit hyviä kohtia ja lainauksia kirjasta. Heräsi mielenkiinto käydä itse läpi omia vanhoja sisustuskirjoja.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minäkin hiljattain selailin omia sisustuskirjojani. Joidenkin olemassaoloa en enää edes muistanut. :D Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Jotenkin tykästyn koko aika enemmän valkoiseen! Niin rauhoittava, tyylikäs ja ajaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan. Valkoiseen voi jäädä koukkuun. ;))

      Poista
  4. Vihdoinkin löytyi jostain ihan painettua tekstiä valkoisen puolesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :)) Heh. Nyt se on todistettu. ;)

      Poista
  5. Jes, loistavaa tekstiä. Valkoinen on vaan niin kaunis väri, valoisuus on sen paras puoli ja se että siihen voi vapaasti yhdistellä kaikkea muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oli kyllä osuvaa tekstiä. :)

      Poista
  6. Beautiful details around your home, I love the tray and the mirror frame. I have to agree, white is very liberating, I love adding different textures and shades of white, so the space doesn't feel flat, but is alive. Thank you for sharing!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...