perjantai 5. joulukuuta 2014

10 000 euron sisustushaaste ja lukijan toivepostaus

Sain hiljattain Ruvella-blogin Juulilta mukavan haasteen, joka kuuluu näin:

"10 000 euroa sisustusrahaa-haaste!
Olet osallistunut Suomen kaunein koti-ohjelmaan ja kotisi on katsojaäänestyksellä valittu Suomen kauneimmaksi. Voiton myötä olet lunastanut muhkean 10 000 euron sisustusrahapotin uusien haaveiden toteuttamiseksi. Kerro millaisiin haaveisiin sijoittaisit summan? Haaveile & unelmoi! 
// Alkuperäinen haaste: Kaksin kaksiossa."

Lähes samoihin aikoihin sain eräältä lukijalta sähköpostitse toiveen. Hän pyysi että tekisin postauksen, jossa kerron millä kalusteilla sisustaisin meidän olohuoneen/ruokailutilan, jos en saisi käyttää meidän nykyisiä kalusteita. Tyyli ja värimaailma pysyisi kuitenkin samana. Päätin yhdistää sisustushaasteen ja lukijan toiveen samaan postaukseen.

Kaksi vuotta vanhassa kodissamme ei vielä mitään remontintarpeita ole ja kalusteisiinkin olen melko tyytyväinen. Haaveita silti aina löytyy. Yksi (ikuinen) haaveeni on Barcelona-tuoli, johon tuo koko 10 000 euron sisustusraha melkein kuluisikin. Eli budjetti paukkui heti alkuun. Kartellin T-Table pöydät (kahdessa eri koossa) sopisivat myös ihanasti olkkariimme. Ihastuin kovasti myös Iskun Monaco-sohvaan. 


Tuotteet:



Tekstiilit ja muu piensisustus noudattelevat tuttua linjaani. Sopivaa mattoa en onnistunut tähän hätään löytämään. Hyviä ja hyvän värisiä (edullisia) mattoja on muutenkin aika vaikea löytää. Olen itse ihastunut tällä hetkellä kuviollisiin mattoihin. 

Nuo kimaltavat tyynynpäälliset laitoin juuri tilaukseen. Toivottavasti ehtivät tulla vielä ennen joulua.


Tuotteet: 


Sitten ruokailutilan puolelle...
Meidän kirkkaisiin Igloo-tuoleihin olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta jos niistä täytyisi luopua, niin valkoiset tekonahkatuolit voisivat olla kivaa vaihtelua. Kartellin peili on myös keikkunut pitkään toivelistallani. 



Tuotteet:

Alkoipas muuten kutkuttamaan tuo Syvämeri-matto. Olisi ihana kevääksi...


Mitäs tykkäätte meidän olkkarin/ruokailutilan vaihtoehtoisesta lookista? 


***
Olette varmasti huomanneet että postaustahtini on hidastunut. Blogien lukemisenkin olen joutunut jättämään aivan minimiin. Ja niin tulee valitettavasti olemaan jatkossakin. Minulla on tässä vielä ennen joulua todella paljon koulutehtäviä ja muita kiireitä. Mutta lupaan postailla ainakin kerran viikossa. Hieman harmittaa, koska juuri nyt olisi niin kiva kirjoitella kaikesta ihanasta jouluisesta, mutta ei auta. Perhe ja koulu ovat kuitenkin ne tärkeimmät. Joten jos minusta ei kuulu mitään, niin tiedätte, että olen hukkunut koulu- ja kotitöihin. ;) Onneksi 19.12. alkaa 2,5 viikkoa kestävä joululoma. Sitä odotellessa. 

Kiireistä huolimatta on ensi viikolla tulossa ainakin postausta jouluisesta kattauksestani. Ajattelin viikonloppuna testata uusia Vit lilja -ruokalautasiamme. 


Mukavaa viikonloppua ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...