tiistai 24. kesäkuuta 2014

Valokuvaaja vierailee: keittiö

Vielä riittää ystäväni ottamia kuvia. Nämä taitavat olla suosikkejani, varsinkin kaksi ensimmäistä kuvaa. Upeat lattiakynttilänjalat korostuvat kuvissa todella hienosti. Ne ovatkin tällä hetkellä lempikoriste-esineeni. Pikkumies ei ole onneksi ollut lainkaan kiinnostunut äidin koristeista, mutta aina välillä hän käy rapsuttamassa kynttilöiden pintaa. :)

Keittiön laskosverhon vaihtamista mustavalkoiseen olen suunnitellut jo jonkin aikaa. Sisko haki minulle IKEAsta kangastakin sitä varten, mutta kangas on vielä hänellä. Saapas nähdä onko se sopiva keittiöömme. Jotkut projektit vain venyvät ja venyvät, mutta mitäs tuosta. Kesällä on onneksi muutakin tekemistä kuin miettiä keittiön verhoja. ;) Projektit saavat siirtyä syksymmälle.






Kuvat: Petteri Heittola Photography


Postaukseni ovat nykyään melko vähäsanaisia, mutta toivottavasti nautitte ainakin Petterin hienoista kuvista. :)

Bloggerin kanssa on ilmeisesti ongelmia muillakin kuin minulla? Minulla näkyy lukulistalla aina vain yksi blogi/postaus kerrallaan. Ärsyttävää. Olen muutenkin viime aikona ehtinyt aika huonosti lukemaan blogeja saatikka kommentoimaan. Toivottavasti kesän aikana pystyn taas järjestämään lisää aikaa teidän ihanien kollegoiden blogeille. <3


Ja hei, missä viipyy kesäkelit? Onko näkynyt? 

26 kommenttia:

  1. Aivan käsittämättömän upeita kuvia kauniista kodistanne. Nuo lattiakynttilänjalat on huikeat<3 kesäkelejä odotellessa... Tuisku puhelimella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen Tuisku! :) Petteri löysi kyllä loistavat kuvakulmat. Hrrr... Mulla nytkin varpaat ihan jäässä.

      Poista
  2. Hieno on kotisi mutta rajansa näilläkin kuvien katsomisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Muistathan, että katsominen on aina vapaaehtoista. ;) Ja kaikki kuvat ovat kuitenkin eri kuvakulmista. Tykkään näistä niin kovasti että en voinut jättää julkaisematta.

      Poista
  3. Mielettömän upeita kuvia! Ja ihmekös tuo kun kohde on niin upea! <3 Tykkään kyllä teidän kodin jokaisesta yksityiskohdasta ja nurkasta :)
    Olen koko päivän ihmetellyt tuota bloggerin lukulistaa, olipa huojentavaa kuulla että muillakin sama ongelma enkä ole onnistunut vain sähläämään sen kanssa :) Ärsyttävää todella, toivottavasti asia saadaan pian kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos Heculina! :) Kuvaajalle taas kunnia. Mutta kyllä minäkin olen tosi tyytyväinen ja onnellinen kodistamme. <3 Onneksi Bloggerkin taas pelittää.

      Poista
  4. Kaunista!! Juu täällä sama vika, että menee hermo!

    VastaaPoista
  5. Aaah, miten kaunista! <3 Mielettömän upea keittiö! Silmä lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja sinun koti on ihan lemppareitani blogikodeista. <3 <3

      Poista
  6. Todella kaunista ja kuvat ovat upeita! Bloggerin ongelma on ilmennyt täälläkin mutta nyt näyttäisi taas toimivan. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvat onnistuivat tosiaan loistavasti. :) Onneksi toimii taas. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  7. Ihana ja harmoninen koti teillä kyllä on, ei voi kuin huokaillen todeta! Kysäisenpä, että mistä olet hankkinut seinällä olevat hopeareunaiset taulut/taulunkehykset? Olen etsiskellyt juuri vastaavia omalle seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Nyt alan itsekkin olla tyytyväinen kokonaisuuteen. ;) Hopeiset liitutaulut olen saanut Divaani-lehden tilaajalahjana. En tiedä onko heillä enää näitä tarjolla. Siitä on jo 2-3 vuotta kun sain nämä.

      Poista
  8. Ihanan valoisaa ja tyylikästä. <3 Joo, minäkin olin jo ihan hädissäni kun lukulista ei pelittänyt, mutta tänään näyttäisi asia korjaantuneen, huh. Eipäs ole kesäkelejä näkynyt täälläkään, pörrösukat jalassa saa sisällä lämmitellä! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko ajan ihan jäässä, vilukissa kun olen. Melkein sama vaatekerta saa olla kuin talvella. :/ Höh. No onneksi Blogger heräsi henkiin. Kiitos mukavasta kommentista! :)

      Poista
  9. Pysyvätkö nuo kynttilänjalat tuossa keskeisellä kulkureitillä hyvin pystyssä kaatumatta? Taitavat olla aika kestäviä, jos kaatuvat. Aika pienikokoinen keittiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilänjalat eivät ole kulkureitillä, koska tuossa kylmäkaappien päässä on tuollainen pieni syvennys johon kynttilänjalat uppoavat juuri sopivasti. :) Ei ole kukaan vielä törmäillyt, mutta jykevät ja tukevat ne ovat. Eihän kotimmekaan ole kuin 95 m2, joten isompi keittiö ei olisi mahdollinen. Tietysti koskaan ei pari lisäkaappia olisi pahitteeksi, mutta tämä on meille aivan sopiva ja tyyliltään vastaa täysin unelmakeittiötäni. <3

      Poista
  10. Kauniilta näyttää ja upea on keittiö<3 täälläkin on ollut ongelmia bloggerin kanssa, tänään näyttäisi kuitenkin toimivan kuten pitääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! :) Ainahan bloggerin kanssa on jotain pientä häikkää, mutta tuo viimeisin ongelma oli tooosi ärsyttävä. No nyt taas toimii, jee. :)

      Poista
  11. Kaunis koti ja upeita kuvia :) osui silmään vain oven puunvärinen kynnys. Maalasin nimittäin itse vastikään suht uuden rivitaloasuntomme samanlaiset kynnykset hetken pohdinnan jälkeen. En muista enää maalin nimeä, mutta jotain vahvaa maalia se oli ja mielestäni ne sopivat nyt huomattavasti paremmin kodin yleisilmeeseen. En missään nimessä tarkoita sanoa tätä ikävästi, vaan koska itse juuri sain tämän pienen päävaivan alta pois :) maali on sen verran vahvaa, että tuntuu kyllä kestävän kulutusta hyvin.

    Kartellin valaisintasi ihastelen aina kuvissasi, toivottavasti vielä jonain päivänä saisin sen itsekin kotiutettua :)

    heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) No arvaas häiritseekö nuo kynnykset minua. :P Varsinkin juuri tuo terassin oven kynnys. Täytyis varmaan kans maalata niin ei särkis silmää. Miks ne pitääkin olla puunväriset, kun ovet ovat valkoiset??? Kiitos huomautuksesta, enkä todellakaan ottanut pahalla. :) Voisitko joskus vielä laittaa kommenttia tai meiliä jos satut muistamaan maalin nimen. Kiitos!

      Poista
  12. Ihanan näköistä! Mistä nuo maassaseisovat kynttilänjalat ovat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kynttilänjalat on Vaasan Amaliasta, mutta heillä on myös verkkokauppa: www.amalia-inspiration.fi

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...