perjantai 9. toukokuuta 2014

Epäonniset ruusut

Aina ei voi onnistua. Yleensä olen saanut marketista tosi hyviä kukkia, mutta tällä kertaa meni pieleen. Kauniin valkoiset ruusuni eivät avautuneet ollenkaan, alkoivat vain nuokkua. Ilmeisesti olivat olleet ilman vettä kaupassa. En huomannut tarkistaa oliko varret kunnolla vedessä, kun nappasin kimpun mukaan. Nooh, ehkä sunnuntaina saan jo uudet kukkaset. ;)

Tuosta H&M:n metallinhohtoisesta maljakosta on tullut nopeasti suosikkini. Maljakoita meillä taitaa olla jo vähän liikaakin, mutta en oikein pysty vastustamaan jos löydän ihanan yksilön. Täytyisi laittaa kiertoon niitä vähemmän mieluisia. H&M:n maljakon lisäksi tykkään eniten bannerikuvan AmandaB-maljakosta ja valkoisesta Aaltomaljakosta.





Meillä äideillä onkin tulossa jännittävä viikonloppu, ja tietysti myös lahjojen antajilla. Ihanaa nähdä mitä esikoinen on tällä kertaa askarrellut. Viime vuonna poika heräsi keskellä yötä kysymään onko jo aamu, että saa antaa lahjan äidille. Toivottavasti tänä vuonna koko porukka nukkuisi vähän paremmin. :)

Huomenna juhlitaan mummoni 95-vuotispäivää syntymäpäiväseurojen merkeissä. Todella kunnioitettava ikä. Siinä on itsellekin tavoitetta. Onnea rakas mummo! <3


Mukavaa viikonloppua! :) 

16 kommenttia:

  1. Nätiltä näyttää, vaikka harmi että kukat nuukahtivat.
    Toivottelen jo etukäteen hyvää äitienpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :) Ihanaa äitienpäivää sinulle myös! <3

      Poista
  2. Leikkasithan uudet imupinnat? Joskus se pelastaa ku leikkaa tarpeeksi korkealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä leikkaan aina uudet imupinnat, mutta en tainnut sit leikata tarpeeksi korkealta. :/ Onneksi ei ollut kalliit kukkaset.

      Poista
  3. Meillä oli tänään myös kahvit eskarilla. Sunnuntaita saa avata lahjan. Saas nähdä mitä sieltä tulee <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu tuollainen kahvihetki. :) Täällä ei ole sellaista käytäntöä. Aivan jo jännittää huominen. :))

      Poista
  4. Mulla kans tulee ostettua aina lähes jokainen maljakko joka miellyttää silmää :D hihi, samalla tavalla sojottaa nuo sun kynttilät ku meilläkin, ei meinaa millään pysyä fiksusti suorassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän noissa maljakoissa himottaa. :)) Juu ei nuo kynttilät pysy suorassa sekuntia kauempaa. Aina vähintään yksi vinossa.

      Poista
  5. Täällä toinen maljakkofriikki. ;) AmandaB:n maljakko on kyllä kaunis, samoin tuo sinun uutukainen. Toivotaan että ruusut vielä virkoaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullut maljakkonaiset! ;)) Hehe. Ei ne ruusut elpyneet. Roskiin menivät jo eilen.

      Poista
  6. Mistä oot hommannu ton hienon sohvan ja tuon rahin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on Askosta. Pohjanmaan Kalusteen valmistama Gamma-sohva ja rahi. <3

      Poista
  7. Valkoisilla ruusuilla täälläkin mennään, mutta eiköhän ne sunnuntaina taas vaihdu Isännän ostamiin mummonruusuihin;)
    Oikein hyvää äitienpäivää sinne ja hauskoja synttärikekkereitä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummonruusut on ihania. <3 Ajatus on tärkein. :) Hyvää äitienpäivää sinne myös!

      Poista
  8. Maljakoita ei voi olla koskaan liikaa! <3 Harmi, että ruusut temputtelivat, pöh. Kivaa viikonloppua ja onnea mummolle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdellä maljakolla ei tosiaan pärjää. Täytyyhän niitä olla joka lähtöön. ;)) Mummolla oli aivan ihanat juhlat! <3 Hän on niin hieno rouva edelleen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...