maanantai 21. huhtikuuta 2014

Valkoinen valtakuntani


Täällä kokkaan minä! 

Otin pitkästä aikaa keittiökuvia. Mitään uudistuksia siellä ei ole tapahtunut, mutta keittiömme on niin mieluinen, että mielelläni sitä esittelen. Kiintokalusteistamme olenkin saanut paljon kyselyjä. Ne ovat pieneltä paikalliselta kalustetoimittajalta. Yhteystiedot toki saa minulta sähköpostilla.

 Mattapintaiset ovet ja tasot ovat osoittautuneet hyväksi ja käytännölliseksi valinnaksi. Saarekkeesta en enää koskaan luopuisi, mutta kaappitilaa ei varmaan ikinä ole liikaa. Keittiömme ei ole kovin suuri, mutta tosi toimiva muuten. En usko, että muuttaisin mitään, jos saisin tehdä valinnat uusiksi. Toisaalta kylmälaitteet voisivat olla myös integroituja, mutta eipähän ole liian valkoista, kun edes laitteista tulee vähän "väriä". Tästäkin tietysti voidaan olla montaa mieltä, mutta minä rakastan kokovalkoista keittiötä, enkä enää muuta osaa ajatellakaan. (Edellinen keittiömme oli kiiltomusta.)

Laskosverhon vaihtamista valkoiseen tai raidalliseen mustavalkoiseen olen harkinnut, mutta mitään toimenpiteitä en ole asian suhteen vielä tehnyt.










Lopuksi vielä pieni kurkistus olkkarin puolelle. Samat sohvatyynyt ovat pysyneet käytössä jo useamman viikon. Ehkä uusi henkilökohtainen ennätykseni. ;) Olenkin ollut tosi tyytyväinen tähän mustavalkoisuuteen, mutta ehkä yhden kokeilun haluaisin vielä tehdä ennen kesää. Katsotaan toteutuuko se.






Kuinkas pääsiäinen meni? Toivottavasti mukavissa merkeissä. Ilmat ainakin suosi, joten aurinkoenergiaa ja raitista ilmaa on nyt tankattu meillä ja varmasti teilläkin. Ehkä jokunen suklaamunakin tuli syötyä. Niitä sulatellessa meneekin loppuviikko.


Voimia alkavaan arkeen! :)

46 kommenttia:

  1. Laskosverho mustavalkoiseen tai raidalliseen! HUOH! Sama kuin coconut white -blogilla. >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coconut Whitella onkin tosi kauniit verhot, mutta sellaisia en meille ajatellut, vaan ihan kokonaan vaakaraidallisia. Yksi kokovalkoinen laskosverho meiltä löytyy jo ennestään ja Anttilassa olen joskus katsonut sellaista raidallista, joka sidotaan nauhoilla. Eikös tähän kokonaisuuteen paremmin sopisi mustavalkoinen tai valkoinen kuin tuo harmaa?

      Poista
  2. Tunnelma on kuin hautajaisissa tuossa sohvalla. Ota tuo kamala rusetti pois tyynystä niin ei tule mieleen hautajaiset! :( Muuten sinulla on kaunis koti ja hyvä maku. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään juuri noista mustista ruseteista, joten se saa olla. Minulle siitä tulee mieleen Chanel. Mutta makuja on monia. :) Tyyny onkin yleensä ollut Ghost-tuolilla olkkarin nurkassa eikä sohvalla. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Ihana on tuo teidän keittiö ja nuo Kartellin uudet tuolit <3 Täällä meni pääsiäinen kivasti, herkkuja enenmmän kuin tarpeeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! :) Igloo-tuolit on Askosta, mutta muistuttavat kyllä paljon Kartellin tuoleja. Pöydän päässä pidämme aina välillä Kartellin Ghost-tuolia.

      Poista
    2. Oho 😊 muistuttaa kyllä kovin paljon Kartellia. Pitääpä tutkia hieman tarkemmin 😉

      Poista
    3. Ne on hienot. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. :) Ja edulliseen tarjoushintaan ostettiin.

      Poista
    4. Kävin muuten googlaamassa nuo ja vähän alko jo himottaa nuo tuolit :)

      Poista
    5. No niin! Hih! Siitä vaan. :) Kannattaa kytätä tarjouksia tai alekuponkeja. Me maksoimme noista 99e/kpl. Normaalihinta taisi olla n. 170e. Niissä on hyvä istua ja kauniit kuin mitkä. <3 Luulenpa, että ovat paremmat istua kuin esim. Victoria Ghostit, jotka on tosi kapeat.

      Poista
    6. Hyvä tietää :) Saa nähdä jääkö vaan haaveeksi, mut on kyllä edukkaat verrattuna Kartelliin. Tarvittais 6 kpl...

      Poista
  4. Ihania kuvia! <3 mustavalkoisuus näyttää hyvälle. Tai ennemmin valkomustaisuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mustavalkoisuus taitaa sit kuitenki olla mun juttu. ;) Ja mieskin tykkää.

      Poista
  5. Minusta kokonaisuus on oikein tyylikäs. Ehdottomasti mustavalkoiset verhot!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Näitä kuvia katsellessa totesin samaa, että ehdottomasti mustavalkoinen verho. Kiitos mielipiteestäsi. :)

      Poista
  6. Kyllä on kaunista taas kerran! Teidän keittiö on kyllä upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos riituli! :) Tämä on unelmakeittiöni. <3 Pikkasen isompi voisi olla, mutta kaikkea ei voi saada. :D

      Poista
  7. Ei paha toi harmaa verhokaan, kun kromiakin on sielä täällä, mutta totta tosiaan musta-valko-raidallinen vois olla myös kiva. Mun mielipide on, että pidä vaan tuota mustaakin, ettei mee liian valkoiseksi. Tällä hetkellä on kiva. Mitä tuo teidän välitila on? Peilaa tuo lasi niin, ettei meinaa hahmottaa onko se tapettia(jos niin millaista) vai mitä...? Niin ja heräs kysymys, miksi keittiökaapit "pieneltä, paikalliselta yritykseltä"? Siis ei sillä, sehän on hyvä suosia paikallista, mutta usein sellainen myös maksaa. Oliko jotenkin niin, että heillä oli jotain kivaa mallia tai isommilta/tutummilta firmoilta ei olis saanu tuon mittaisina vai miksi päädyitte kyseiseen? Niin ja tuo kahvinkeitin on hirveen kiva, mistä tuollaisia saa. Kertakaikkiaan kaunis koti teillä! Sammy-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi Sammy! :) Olen samaa mieltä, että mustaa täytyy vähän olla kontrastina ja verhon aion jossain vaiheessa vaihtaa. Päätös vain vahvistui näiden kommenttien myötä. :)

      Välitilassa on Osborne&Littlen tapetti ja lasi päällä. Samaa tapettia meillä on myös eteisessä. Paritalomme rakennuttaja oli jo valinnut kiintokalustetoimittajan siinä vaiheessa, kun me tulimme projektiin mukaan. Ja koska mieluisat ovimallit löytyivät tältä kalustetoimittajalta, niin ei ollut tarvetta katsella muualta. Minulla on kyllä sellainen käsitys, ja se vain vahvistui tämän paritaloprojektin myötä, että pieneltä toimittajalta voi saada kiintokalusteet paljonkin edullisemmin kuin suurilta tunnetuilta merkeiltä. Koska näille pienille firmoille ei tarvitse maksaa siitä merkistä. ;) Kahvinkeitin on DeLonghin Brillante sarjaa ja sitä saa melkein mistä vaan. NetRaudasta tilasin meidän keittimen. Toivottavasti muistin vastata kaikkiin kysymyksiisi. :)

      Poista
  8. Ihana keittiö ja olohuone. Mustavalkoisuus on ollut aina eleganttia ja Chanel on hyvä esimerkki siitä. Pakko sanoa, että musta väri luo kontrastia joka kauniisti korostaa valkoisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! <3 Mustavalkoisia sisustuksia ja tyylejä on niin monenlaisia, ja minä tykkään eniten tällaisesta naisellisemmasta ja koristeellisemmasta mustavalkoisuudesta. :)

      Poista
  9. Paljon ihania kuvia teidän kauniista keittiöstä. Verho-ongelman ratkaisin omassa kodissani tilaamalla laskosverhot Eurokankaasta. Mekanismit ovat kalliit, mutta sain to-del-la laadukkaat verhot, kestävät kymmeniä vuosia ja näyttävät aina yhtä hyvältä. Vanhemmillani on ollut jo yli kymmenen vuotta samanlainen systeemi, toki mekanismit ovat ajan saatossa hieman muuttuneet, mutta siis itse olen ollut todella tyytyväinen omaan hankintaani! Tietysti kangasta voi sitten vaihdella oman tyylin ja maun mukaan niin halutessaan, mutta tuo laskosverhomekanismi on aivan ässä. Verhokankaaksikin valitsin ajattoman värin, ei tarvitse olla vaihtamassa heti kun mieli muuttuu. :) Toivottavasti löydät teille sopivan verhon, omaan silmääni tuo tämän hetkinen kuultava harmaa ei ehkä ole se paras vaihtoehto, vaikkakin sopii tyyliin kuitenkin hyvin. Onnea etsinnöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anna Maria! :) Teettämällä varmasti saisikin laadukkaat verhot. Olen joskus tutkinut niitä Eurokankaan mekanismeja ja vaikuttavat tosi hyviltä.Toisaalta meille voisi hyvin käydä valelaskosverhokin tai vain suora kappa, koska ei ole koskaan tullut tarvetta tuota laskosverhoakaan laskea alas. Mutta onhan ne tyylikkäitä. Hmmm. Täytyy vielä kypsytellä tätä verhoasiaa. :) Mutta tosiaan tuo harmaa ei ole meille paras mahdollinen.

      Poista
  10. Kaunis keittiö teillä! <3 Itse olen kanssa menossa tällä viikolla suunnittelemaan omaa keittiötä, josta tulee täysvalkoinen. :) Hauskan näköinen teidän välititla, mitä materiaalia se on?

    Mukavaa alkuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! :) Kivoja keittiösuunnitteluhetkiä sinulle! Välitilassa on lasin alla Osborne&Littlen tapetti. Samaa tapettia meillä on myös eteisessä. Se on aika makee. <3

      Poista
  11. Brillante -kahvinkeitin on niin kaunis kahvinkeittimeksi! Itselläkin haaveena vaihtaa jossakin vaiheessa nykyiset vempaimet vaikkapa juurikin noihin Brillanteihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brillante-sarja on ihana! Seuraavaksi ostan sen leivänpaahtimen. <3 Meidän vanha paahdin on kauniin vihreä. :))

      Poista
  12. Myös harmaa-valkoraidallinen voisi toimia, mutta miksei mustavalkoinenkin. Kyllä silmä lepää kun näitä kuvia katselee! Upee koti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Raidallinen valelaskosverho on tällä hetkellä minulla mielenpäällä. Ehkä mustavalkoinen kuitenkin, mutta täytyy vielä tuumata ja katsella, jos sopiva kangas tulee vastaan.

      Poista
  13. Kivat ryhmät myös kaapin päällä, toisin kuin coconut whitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkaa olla jo vähän liikaakin noita ryhmiä kaapin päällä. ;) Kivempi olisi ilman. Mutta en malta piilottaa kauniita kynttilänjalkoja kaappiin ja kaappitilaa on tosiaan aika vähän.

      Poista
  14. Näyttää tyylikkäälle! Mattojen kuviot ovat kiva pari alimmassa kuvassa, hauskaa että struktuuri on eri mutta kuvio sama. Minulle on tullut himo läpinäkyviin ruokapöydäntuoleihin, liekö sinun vikasi :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Syhi! <3 Taidan tosiaan tartuttaa tuolihimoa, kun Sweet Living Miia tuossa yllä myös jutteli asiasta. :D Nämä meidän Igloot on kyllä huippukivat tuolit.

      Poista
  15. Niin kauniit pinnat ja minun makuuni myös sisustus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Mukavaa että tykkäät. <3

      Poista
  16. Kaunista !!

    Oletteko olleet tyytyväisiä tuoleihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Ollaan todella oltu tyytyväisiä! :) Tehtiin hyvä valinta. Kiitos inspiraatiosta! ;)

      Poista
  17. Mielettömän upeita valovoimaisia kuvia ihanasta, kauniista keittiöstä ja olkkarista <3 Oikein mun unelmien keittiö!!
    Hei on olemassa myös valelaskosverhoja, jotka ovat vähän edullisemmat kun ei tule sitä mekanismia, kysyin meille
    laskosverhon teettämistä marraskuussa, mutta se jäi kuitenkin vielä vaiheeseen. Ehdottomasti valkomusta tai
    muva laskosverho keittiöön täydentämään Chanel-lookia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuisku! :) Minulla joskus olikin niitä valelaskosverhoja ja nyt aloin taas miettiä, jos teetäisin sellaisen mustavalkoisena. Kiitos vinkistä! <3

      Poista
  18. Tykkään sun tyylistä kyllä, vaikka omani onkin ihan erilainen. Tuossa selkeydessä on kyllä se hyvä puoli että kaikki kauniit yksityiskohdat korostuu paremmin. :) Pääsiäinen meni kivasti, oma kokkokin tuli poltettua, lapset tykkäsivät. Ja suklaata vähän liikaa tietysti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ihana! :) Teilläkin on niin nätti koti. <3 Älä puhu suklaasta! Siitä sain yliannostuksen. ;)

      Poista
  19. Tosi ihanan raikasta ja valoisaa! Valkoinen toimii aina loistavasti ja tekee tilasta kauniin ilmavan! Sulla on tajuttoman hyvä maku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Melina! :) Ollaan kyllä oltu tosi tyytyväisiä kaikkiin keittiövalintoihin. Tai no koneiden kanssa on ollut vähän ongelmaa, mutta nekin taas toimii. :))

      Poista
  20. Aivan ihanat noi tee,kahvi ja sokeripurkit! Itselläni olisi just tollaset etsinnässä, mistä olet ne löytänyy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkit on Ikeasta ja tilasin niihin tarrat Nettitarrasta. Itse tuunaamalla saa mieluiset. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...