maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tyytyväinen sisustaja


Satiininauhalla sisustaminen jatkuu. Lisäsin H&M:n ruusutyynyyn leveää mustaa nauhaa. Tyynystä tuli kivasti Chanel-henkinen ja olenkin halunnut ripauksen mustaa tuohon nurkkaukseen. Näkymä on nyt tasapainoisempi television kanssa.

Tv-taso ei ole pahemmin viime aikoina blogissa vilahdellut. Syy löytyy mustasta telkkarista, jota inhoan. Haluaisin valkoisen, mutta ihan lähiaikoina sitä ei olla hankkimassa. Eikä tällä hetkellä tv:n rumilus, yllätys yllätys, enää niin paljoa ärsytäkkään. Olen saanut sen sulautumaan paremmin ympäristöönsä lisäämällä mustaa muuallekin. Sohvalla on mustia tyynyjä ja ruokailutilassa musta matto ym. Korosta sitä mitä et voi piilottaa -sanonta todella pätee.

Nyt täällä kirjoittelee todella tyytyväinen sisustaja. Valkoinen sisustus ripauksella mustaa tuntuu ainakin tällä hetkellä tosi hyvältä ja miellyttää silmääni enemmän, kuin mikään muu pitkään aikaan. Kuviakin kertyi taas reilusti, koska näkymä tv-tasolle päin on nyt niin kovin mieluinen.




Valkoiset pallokynttilät ostin viime viikolla Pentikistä. Niiden ansiosta kokonaisuus raikastui entisestään. Aiemmin käytössä oli Pentikin harmaat Paanu-kynttilät, mutta valkoiset sopivat paremmin mustavalkoisuuden keskelle.

Tv-tasomme on IKEAn Bestå-sarjaa, mutta tätä matalaa mallia ei ilmeisesti enää valmisteta.








Onhan sielläkin päässä mustavalkoisen ystäviä? Tai meidän tapauksessa voisi paremminkin puhua valkomustasta. ;)


Voimia uuteen viikkoon! :)

50 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, tykkään todella kovasti! Haaveilen myös uudesta televisiosta ja ihan samasta syystäkin. Vaikka hyvin musta tv uppoaa sisustukseen teillä että meilläkin, niin olisihan valkoinen kuitenkin aika hieno :) Tyynyn stailaus on ihanan glamour! Meilläkin olisi olohuoneen nurkassa kattovalaisimelle paikka ja taas kun ihailin tuota teidän valaisinta niin kävi himottamaan meillekin lattiavalaisimen tilalle jotakin roikkuvaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Syhi! :) Meillä tuossa roikkuvassa lampussa ei ole valoa, mutta ihan hyvin voisi olla jos tuossa kohtaa olis pistoke. Toivoin että saatais valkoinen telkkari tänä vuonna, mutta aikaisintaan loppuvuodesta se olis järkevää ja mahdollista. Vanhan kanssakin nyt onneks vielä pärjää. ;) Kivaa viikkoa!

      Poista
  2. Miten suuri ero - ja miten pienellä silkkinauhalla!
    Kaunista! Tykkään noista kynttilänjaloista - ja matto, oi voi, että se on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! :) Pienillä jutuilla saa usein ison muutoksen.

      Poista
  3. Kaunista Jemina :)! Meillä on kanssa täysin musta telkkari, huoh. Joku päivä kyllä lähtee vaihtoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 On ne valkoiset telkut niin paljo nätimpiä ja huomaamattomampia. Haaveita pitää olla. ;)

      Poista
  4. Mustavalko ja valkomusta, kummatkin käy! Just postasin samaa paikkaa. :D Telkkarit on inhottavia kapistuksia, ei niitä mielellään kuviin ota, oli väri mikä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kurkata sun postaus. :) Mielelläni poistaisin telkkarin kokonaan olkkarista, mutta siihen perheen miehet tuskin suostuisivat. ;) Eniten meillä kyllä katsotaan tv:tä makkareissa.

      Poista
  5. On taas niin kaunista! Ja tuo tyyny, aivan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :) Tyynystä tuli kyllä oikein mieluinen.

      Poista
  6. Siis miksi sinulla on noin monta kuvaa samasta kohtaa? Luuletko että me lukijat jaksetaan katsoa yhtä kuvakulmaa usean kuvan verran? Ei millään pahalla, mutta satiinirusetteja olen viimeaikoina nähnyt aika useassa blogissa :) mutta kaunis on kyllä olohuone, mutta pakko kysyä! ET kuvaa telkkaria koska Se on ruma? Ööö... Voiko olla totta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mielestäni kuvissa on enempi parempi. Eihän nuo nyt ihan samasta kulmasta ole. Eri etäisyydeltä ja laajuudelta. Enkä varmasti ole ainut sisustusbloggaaja, joka tykkää laittaa paljon kuvia. ;) Olet myös varmasti nähnyt Bourgie-valaisimia ja valkoisia tv-tasoja useassa blogissa. Eikai näihin tavaroihin kellään yksinoikeutta ole. Rusetit on minusta kauniita ja ilmeisesti tällä hetkellä moni muukin tykkää niistä. Viimeistä kysymystäsi en oikein ymmärrä. Minun mielestäni mustat telkkarit ei ole kovin kivannäköisiä ainakaan kaiken valkoisuuden keskellä. :)

      Poista
    2. P.S. Useasti olen saanut palautetta ja kiitosta juuri runsaista kuvista, mutta makuja on tietysti monia. :)

      Poista
    3. Anteeksi. Tykkään kyllä runsaista kuvista mutta yhdestä kohtaa 3 kuvaa on jo liikaa ainakin mielestäni. Se, onko ne otettu eri laajuuksilta tai etäisyyksiltä ei merkitse minulle mitään, näen vain saman kohteen josta on 3 peräkkäistä kuvaa. Mutta ok, jos mutu tykkäävät niin se on hyvä. :) Tarkoitin tämän ihan vinkkinä sinulle, mutta jos ei palautetta saa antaa niin anteeksi. :(

      Taidat ottaa vain hyvät ja ihkutus palautteet vastaan ja muille nakkelet niskojasi.

      Poista
    4. Anteeksi minunkin puolestani, jos annoin sellaisen kuvan, että nakkelen niskojani. Se ei ollut tarkoitukseni. :) Minähän vain kerroin oman mielipiteeni aivan kuin sinä kerroit omasi. Ne vain tällä kertaa ovat eriävät. Rakentavaa palautetta otan aina kiitollisena vastaan. Mutta tiedän, että jatkossakin aion laittaa paljon kuvia ja jos en aina osaa päättää mitkä kuvat laitan, niin sitten laitan vaikka kaikki. Taiteilijan vapaus. ;) Toivon ettei muutama ylimääräinen kuva kenenkään päivää pilaa. Mutta yritän jatkossa valita kuvakulmat paremmin. Tässä postauksessa oli vain tuo yksi aihe, jota halusin korostaa monella samantyyppisellä kuvalla. Pienellä vivahde-erolla vain. Mielestäni kuvat olivat sen verran onnistuneita, että halusin ne tallentaa blogiini. Kiitos palautteesta! :)

      Poista
    5. Itseasiassa kuvia lisätessäni mietinkin, että tulikohan liikaa, mutta kai sitä vain niin helposti rakastuu omiin kuviinsa. ;)) Hih!

      Poista
  7. Valkoinen telkkari olis kyllä ihana, Jää varmaan mulla haaveeksi kun nykyinenkin toimii ihan hyvin. :)
    Kaunis tyynytuunaus <3 Satiininauhat on kivoja kun niillä saa helposti uutta ilmettä. Kivalta näyttää teidän olkkarissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Satiininauhoista on moneksi. <3 Vähän liian hyvin tuo meidänki telkku näyttää toimivan eikä ole kovin vanhakaan. Mutta eikö sillä syyllä jo sais uuden, kun juniori on naarmuttanu tota. ;) Sen takia juuri ei vielä uskalla sitä uutta ostaa.

      Poista
    2. Juu niinpä. Ei kannata kieltää lapsia jos kajoaa telkkariin. ;) Hihkuin jo onnesta kun meidän kahvinkeitin vetelee viimesiään.. hah :D

      Poista
    3. No niin, kohta saat uuden keittimen. :) Jee!

      Poista
  8. Teillä on niin kaunis olohuone! :) Satiininauhoilla saa kivasti piristettyä sisustusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! :) Satiininauhoilla saa edullisesti ja helposti pientä piristystä.

      Poista
  9. Ihana tyynytuunaus! Kuvissa huomio kiinnittyi heti uusiin kynttilöihin ja olen täysin samaa mieltä, että parempi näillä valkoisilla. :) Todella kaunista jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taija! :) Mukavaa, että muutkin huomaa miten paljon paremmin nuo valkoiset kynttilät sopii. :))

      Poista
  10. Tyynystä tuli tosi kivan näkönen, tykkään kovasti! :)
    Ikean sivuilla oli ainakin hetki sitte tota matalampaa Beståa, kauan pohdin sen ja tuon meidän korkean välillä.
    Ps. Mä kans inhoan meidän mustaa telkkaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ahaa. Viimeksi kun katsoin, niin en löytänyt tuota matalaa mallia, mutta hyvä jos sitä saa vielä. Ostettiin tuo jo edelliseen kotiin, mutta se oli täydellinen myös tähän uuteen kotiin, koska ikkunan takia ei oltais voitu korkeampaa laittaakaan. :)

      Poista
  11. Näyttää hurjan kivalta. Musta raikastaa jollain kummalla tavalla valkoista ja sopii tosi kivasti seuraan. Ja täällä on myös huomattu tuo Korosta mitä ei voi piilottaa -lainalaisuus. Pätee esimerkiksi megarumissa sähkökaapeissa, jotka päällystin kankaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Saga! :) Musta on nyt meidän kevään väri, mutta katsotaan jääkö peräti pysyväksi vai mitäs seuraavaksi keksis. ;) Sähkökaapit on tosiaan hyvä esimerkki tuosta lainalaisuudesta. Pakollinen paha. Hieno idea se kankaalla päällystäminen. :)

      Poista
  12. Tykkäääääääännnn niin kovasti!! <3 On muutes minunkin lemppari ehkä tähän astisista! :)

    VastaaPoista
  13. Tyynystä tuli hauska. Kiinnittää enemmän huomiota. Kaunista, kuten aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Tyyny olikin aiemmin aika huomaamaton tuossa valkoisessa nurkassa.

      Poista
  14. Moikka Jemina! Annoin omalle suht uudelle mustalle teeveellemme armonaikaa tuunaamalla sen dc-fixillä valkoiseksi. Nyt sointuu valkoiseen olkkariin kivasti. Kannattaa kokeilla!
    - Janica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota olen miettinyt, mutta hieman epäilyttää, että tulisiko siitä katseenkestävä. Enkä ole koskaan tuota dc-fixiä käyttänyt. Mutta täytyy tuumata. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  15. Vau todella kaunis! Mistä olet tuon kellon löytänyt? :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kellon tilasin Stockalta, mutta samanlaisia myy edullisemmin esim. Muovikuisma. ;) http://www.muovikuisma.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=vmj_naru.tpl&product_id=2027&category_id=112&option=com_virtuemart&Itemid=71

      Poista
  16. Tosi ihania kuvia ja itse pidän niin paljon noista ruseteista, tyyny näyttää upealle nyt!! Tykkään myös että kuvia on paljon ja että ne isoja! Ihanaa okkariasi voisi katsella vaikka aina <3 katson vielä kuvat uudestaankin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni! :) Kiva kuulla, että kuviani kestää katsella. ;) Kuvittelenko vain, mutta uskoisin, että ainakin kuvieni laatu on parantunut paljon vuoden aikana. Ja sisustusblogeissa saa tosiaan olla paljon (isoja) kuvia. Joskus kiireessä katson muidenkin blogeista vain kuvat.

      Poista
  17. Valkoinen DC-fix voisi auttaa telkkarin tuunaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Uskaltaiskohan sitä kokeilla. En oikein luota, että lopputuloksesta tulisi tarpeeksi siisti. Mutta kokeilemallahan se selviäis. :)

      Poista
  18. Ihana tuunaus! Upea tyyny!
    Ja Ai onko musta-valkoisen ystäviä?! Todellakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Henna! Arvasinkin, että varmasti mustavalkoisen ystäviä löytyy enemmänkin. :) Se yhdistelmä ei taida mennä koskaan pois muodista.

      Poista
  19. Yhtä mustalta se valkoinenkin telkkari tulee näyttämään, ruutu siinäkin on piimenä musta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan valkoinen telkku silti paljon siromman ja huomaamattomamman näköinen. Siinä Samsungissa, josta haaveilen, on niin siro ja tyylikäs se jalkakin. :)

      Poista
  20. Aivan ihana olohuone. Minun silmääni ei musta televisio häiritse, etenkin kun se uppoa hyvin sisustukseen. ;) Telkkarin takana oleva tapetti on ihanan glamour, olematta liian grumeluuri. Mistähän tuollaisen mahtaisi löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta kommentista! :) Tapetti on K-raudasta Eco White-mallistoa. Se on kyllä ihana. <3

      Poista
  21. Olemme ostaneet asunnon ja sen sisustusta olen viime aikoina kovasti miettinyt. Olen käynyt blogistasi jo liian usein hakemassa inspiraatiota ja vinkkejä ;) Aivan ihania juttuja siis! Ja vielä pakko kysyä, että mistä tuo nurkassa oleva roikkuva valaisin on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uuteen kotiin! <3 Ja kiitos kivasta kommentista! :) Mahtavaa, jos löydät blogistani jotain inspistä omaan kotiisi. Roikkuva valaisin on, usko tai älä, löytö Halpa-Hallista. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...