keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sähkökaapin kaunistajat

Sähkökaappi taitaa olla lähes jokaisen sisustajan kauhistus. Vaikka nykyään ne ovatkin jo aika siistejä ja huomaamattomia, niin silti mieluusti ottaisin eteisen ilman sähkökaappia. Voisihan siihen laittaa vaikka jonkin tarran, mutta sitten sain toisen idean. Ystäväni Tike tekee kauniita magneettinappeja ja pyysin häntä tekemään niitä meillekin juuri sähkökaappia varten. Parasta on, että nämä kimaltavat ihanasti! Yhtä hyvin voisin laittaa magneetit myös jääkaapin oveen. 

Tike kertoi, että magneettien valmistukseen on käytetty lasikapusseja, kynsilakkaa, liimaa ja tietysti magneetteja. Oikeastaan meidän sähkökaappi vaatisi vielä muutaman magneetin lisää vaikka jollain eri kuvioinnilla, mutta värimaailma saisi olla sama mustavalkoinen. Nyt tuntuu kuin sähkökaappi olisi lisäksi myös sisustuksellinen elementti.






Mitäs tykkäätte ideasta?

Tutustukaa Tiken kauniiseen kynsiblogiin Thulian In Wonderland. Kurkatkaa myös postaus näistä magneeteista. Todella upeita eri väreissä!


Hyvää illanjatkoa! <3

24 kommenttia:

  1. Nää on upeita. Välillä on ihan harmittanut, et meidän sähkökaappi on niin ylhäällä, ettei siitä saa magneettitaulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Voi harmi, että on niin ylhäällä. Mun on pakko saada näitä magneetteja lisää. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikös ookkiin! :)) Ihanat raidat. Jotku leopardikuviolliset vois kans olla kivat.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. :) Niin on! Tike on kätevä väkertämään kaikenlaista.

      Poista
  4. Oi miten säihkyvät!! :) Todella kauniit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä harakka tykkää kovasti! Ja tuo seeprakuvio on magee. :)

      Poista
  5. Samaa olen tuskaillut parin viime asunnon kanssa - sähkökaappi on aina siinä näkyvillä juuri kun tulee sisään eteiseen. Miksi ihmeessä se läntätäänkin aina siihen keskeisimmälle paikalle?

    Minä ratkaisin asian niin, että laitoin kaapin eteen korkean kasvin ja kiinnitin kaappiin vielä harmaaksi maalaamani koristelinnun, joka oli alunperin osa kelloa. Lintuteema jatkuu olohuoneessa, joten tämä yksi tipu johdattelee teemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea! Varmasti toimii. :) En kyllä ymmärrä miksi ne pitää olla heti eteisessä paraatipaikalla. Kai siihen joku hyvä/järkevä selitys täytyy olla. Joku viisaampi vois valistaa mua. ;)

      Poista
  6. Aika hauskat! Meillä on onneksi sähkökaappi kodinhoitohuoneen yhteydessa olevassa varastossa, joten sitä ei tarvitse sen kummemmin katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä onkin järkevästi ratkaistu tämä "ongelma". Khh:ssa se kaappi saisi meilläkin olla! Höh.

      Poista
  7. Kuvausvinkki: Ota helkkarissa pois ne keinovalot taustalta! :O osta se jalusta ja opettele kuvaamaan sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Normaalisti en koskaan keinovaloja käytäkkään, mutta nyt oli pakko. Vaikka pidin ulko-oveakin auki niin ei tullut tarpeeksi valoa eteiseen. Oli niin sateisen synkkä päivä. Jalusta on tilattu ja yritän kyllä parhaani. Ammattikuvaajaksi en pyrikkään.

      Poista
  8. Vähän päheet, mageet :) Meillä oli rakennus vaiheessa sähkökaapin suhteen ehto, se ei saa olla näkyvillä, sillä se on se painajaismainen näky. Meillä tuo ongelma hoidettiin niin että sähkökaappi suunniteltiin kodinhoitohuoneeseen siivouskaapin sisälle, siellä se on piilossa ja poissa silmistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei täällä paritalossa päästy tuollaisiin asioihin vaikuttamaan. Sähkökaappi pitäisi ehdottomasti olla kodinhoitohuoneessa! Mutta kyllä tuon kanssa pystyy elämään. :))

      Poista
  9. Jollet voi sitä piilottaa, niin korosta... Toimii muuten yllättävänkin hyvin ;)
    Nythän teillä on peräti hieno sähkökaappi!

    Meillä oli keittiörempan jälkeen sellainen pömpeli kattorajassa, jota mä inhosin sydämeni juuresta saakka. Sitten laitoin siihen seinäkellon, ja kas, se onkin nyt yksi kiva yksityiskohta meidän keittiössä ;D
    http://daralandia.blogspot.fi/2013/05/keittioviikko-osa-1.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä idea sulla! :) Tuo on mennyt multa aivan ohi. Todellakin silloin on korostettava, jos ei pysty piilottamaan.

      Poista
  10. Tosi ihanasti kimaltelee noin napit. Hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan! :) Niitä on saatava lisää.

      Poista
  11. Kylläpä on kauniit :) Muutama lisää ja ehkä vähän erilaisia niin voisi tulla tosi kiva kollaasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita täytyy kyllä saada lisää. Jospa kerään tuohon kunnon kokoelman. ;))

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...