perjantai 10. toukokuuta 2013

Kuistilla kukkii ja vihertää

Istutin pari päivää sitten puksipuut ja muutaman marketan kuistille. Mielestäni tuli aika onnistunut kokonaisuus. Kartionmalliset puksipuut ovat tosi ylväät.




Nyt ei vielä oikeastaan kesäkukkia kannattaisi istutella, mutta marketat kestävät kevätsäitäkin.


MARKETTA marketta(Argyranthemum frutescens)
Marketta eli pensaspäivänkakkara on 30-90 cm:n korkuiseksi kasvava erinomainen parveke- ja pihakasvi. Se viihtyy valoisassa paikassa. Säännöllinen kastelu ja lannoitus pitävät kukinnan jatkuvana.
Marketta kestää jonkin verran hallaa ja sen kukinta jatkuukin runsaana koko kesän yöpakkasiin asti, jos se saa tarpeeksi kosteutta ja kuihtuneet kukat nypitään pois. Jos taimi pääsee venymään, sen voi huoletta typistää. Muutamien viikkojen jälkeen se on jälleen runsaassa kukassa.
Marketalla saa aikaan tuuhean pensasmaisen vaikutelman, joka on valkoisenaan kukkia. Marketan kanssa voidaan yhdistää matalia reunuskasveja, kuten lobeliaa tai lilaa tuoksupielusta. Markettaa on saatavilla myös keltaisena. Käyttötavaltaan se on valkoista vastaava. Keltainen marketta syttyy kukkimaan hiukan valkoista hitaammin, mutta se kukkii myöhempään syksyyn. Marketasta on myös tarjolla isoja runkovartisia kasveja. (lainattu: kasvikset.fi)


Vanhassa kodissa meillä oli pyöreät puksipuut, mutta ne kuolivat ulkona pakkasessa. Täällä paritalokodissa on lämmin varasto, jonne uudet puksit saavat mennä talvehtimaan.
 

Kasvupaikka:
Puksipuut kestävät jonkin verran varjoa, mutta viihtyy parhaiten aurinkoisessa ja valoisassa paikassa.
 
Maaperä:
Puksipuut viihtyvät kalkkipitoisessa ja ravinnerikkaassa puutarhamullassa.  Kun istutat niitä ruukkuihin, käytä lannoitettua ja kalkittua multaa, tai kesäkukkamultaa. Ruukun pohjalle on hyvä laittaa kerros soraa, lecasoraa tai ruukun sirpaleita salaojitukseksi.
 
Kastelutarve:
Puksipuut viihtyvät vettä läpäisevässä maassa ja pitävät tasaisesta kosteudesta. Kastele ruukkuun istutettuja puksipuita säännöllisesti ja huolehdi, että ruukun pohjassa on reikä josta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois.
 
Lannoitus:
Lannoita ruukkuun istutettua puksipuuta kastelulannoitteella kasteluveden mukana. Jos käytit kesäkukkamultaa, ei lisä lannoitusta tarvita.
 
Leikkaus:
Voit leikata puksipuuta aina tarpeen mukaan. Vältä kuitenkin leikkaamaasta hellepäivänä. Leikkaa haluttuun muotoon kauttaaltaan terävillä saksilla tai sekatööreillä. Puksipuu on hieman myrkyllinen, joten käytä käsineitä kun leikkaat sitä.
 
Muuta:
Jos haluat yrittää talvettaa puksipuun, kannattaa se suojata kuivattavalta kevätauringolta kuten muutkin ikivihreät kasvit. Käytä havuja, varjostusverkkoa tai –kangasta . Jos talvella on suojasää, voit kastella ruukkua silloin tällöin, mutta varmista ettei vesi seiso ruukussa. Aseta ruukku mahdollisuuksien mukaan tuulen suojaiseen, mutta valoisaan paikkaan.
(lainattu: Plantagen.fi)


Kuisti on edelleen ilman öljyä, mutta takaterassi on saanut jo yhden värikerroksen. Isojen lyhtyjen lopullista paikkaa en ole vielä päättänyt. Mahdollisesti menevät takaterassille.

 Oletteko jo uskaltaneet laitella kesäkukkia? Jos niin mitä kukkia?

Aurinkoista viikonloppua (toivottavasti paistaa) ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille! <3

-Jemina-

P.S. Kiitos vielä kaikille keittiöpostausta kommentoineille ihanista kommenteista!:)
 
 

26 kommenttia:

  1. Ihanat! :) minä mietin yhtenä vaihtiksena puksipuuta parvekkeelle, mutta sas nyt nähdä kunhan saisin lopullisesti tuon parvekkeen valmiiksi :)

    Kiva kun pistit noita hoito-ohjeita, voin käydä sit tarvittaessa lunttimassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puksipuut on ihania, mut tuijat olis myös ollut vaihtoehtona tai sypressit.:) Oon ite tosi huono noudattamaan mitään hoito-ohjeita.;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää kasvihankinnat ja kuisti. Meille ei oo vieläkään yhtään kukkia hankittu, mutta ehtiihän tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:) Ehtii tosiaan hyvin. Olin tänä vuonna vähän hätähousu.:D

      Poista
  3. Kauniita ovat - ja kaunis koko kuistin seutu. Marketat ovat minulle kesän merkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kaunistuu vielä lisää, kunhan saadaan öljyttyä.:) Marketat on niin söpöjä.<3

      Poista
  4. Tosi kaunis tuo Marketta tuossa pitsireunaisessa sinkkiruukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi söpö.:) Sama ruukku löytyy meiltä myös valkoisena ja mustana, mutta nyt oli sellainen fiilis, että sinkkiä sen olla pitää.:))

      Poista
  5. Upea kokonaisuus, kauniit kasvit ihanissa ruukuissa, ihanalle näyttää teidän terassi, toivottavasti pian kelit lämpiää, sain suuren suuren valkoisen amppelipetunian etukäteen äitienpäivälahjaksi, petunioita mulla onkin ollut jo useampana vuonna, sopivat mulle kun viitsin nyppiä aina vanhat kukinnot pois, muuten eivät menesty. Oikein ihanaa äitienpäivää sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Petuniat on myös kauniita. Olen vähän laiska noissa nyppimishommissa.;) Marketastakin pitäisi nyppiä lakastuneet pois. Poika taitaa olla innokkaampi puutarhuri ja saa hoitaa sen homman.;)

      Poista
  6. Aivan ihanan ja kesäisen näköistä!! Ja kiva kaikki on kaksi! :)))

    ps. toi otsikon tekstissä aina kun kirjoitat R- kirjaimen ni se näyttää ihan Z:lta! Sit mä aina oon et VAD?? haahah!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Enpäs ite ajatellutkaan, että kaikkia on kaksi.:D Vahinko siis.:))

      Tuo fontti pitäis oikeesti vaihtaa.:D Itseäkin alkanut häiritä.=P

      Poista
  7. Vaude mitä istutuksia! Tommoinen puksipuu onkin mulle ihan uusi tuttavuus (se ei siis vaadi paljoa, tiedän peräti nurmikon ja tuijan) :D Mäkin haluan tommoisia, antaa juurikin sitä ylväyttä ulko-oven vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! :) Suosittelen puskipuuta. Näyttävä ja suht helppo.:)

      Poista
  8. No niin nyt on kuvia ja jälleen näyttää niin hyvältä :) Mä arvasin! ;D

    VastaaPoista
  9. Hei kivat noi Puksipuut. :) Mulla on kanssa ostoslistalla jotain kasvistoa etupihan ovelle ja ajattelin jotain tuon tyyppistä. Meidän etuovi tosin on tosi varjoinen paikka, joten tuo Puksipuu ei taida olle meille sopiva. Harmi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin etuovelle paistaa vain aamuaurinko, joten saa nähdä miten käy, mutta otan riskin.;)

      Poista
  10. Niin kaunista <3 Voi kun pääsis itsekin laittaa pihaa... Mä haluisin sellasiin korkeisiin ruukkuihin runkoruusut, mutta haluisin myös tollasia puksipuita ...huoh. Onneks voi ihailla sun kuvia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:)) Oon kans hurahtanu kaikkiin rungollisiin.<3 Haluaisin runkomarketan tai rungollisen tuijan tai ... :D

      Poista
  11. Mulla myös marketat jo terassilla. :) Ovat hyvin kestäneet aiempinakin keväinä/kesinä. Mulla on muuten ollut pari puksipuuta jo pari talveakin pihalla, eivätkä ole menneet miksikään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä ymmärrä miks meidän puksipuut ei selvinny. Mutta uudella onnella yritetään.:)

      Poista
  12. Meinasin yksi päivä ostaa Marketan kaupasta, mutta jäin sitä miettimään. Tänään aion sen ostaa, jos kaupassa vielä on. Parvekkeelle aion sen sijoittaa. Kavereina parvekkeella odottelee jo orvokki, kaksi krysanteemia ja pelargonia. Parvekkeelleni en ihan mitä vain voi hankkia, sillä parveke on aurinkoisella säällä äärettömän kuuma paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kukkia nuo kaikki!:) Saatkin nauttia parveke-elämästä jo varhain keväällä. Olispa lasitettu terassi.<3

      Poista
  13. Kaunista! Oletko huomannut, että puksipuut tuoksuvat todella voimakkaasti. Itse en pystynyt niitä pitämään terassilla, koska haju oli niin vahva. Eilenkin Plantagenissa koko havupuiden osasto suorastaan löyhkäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No kyllä todellakin löyhkäävät. Olivat muutaman tunnin autossa niin aika paha lemu. Tuossa kuistilla se ei häiritse, kun siinä ei oleilla pidempään.;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...