maanantai 14. tammikuuta 2013

Ensimmäinen haasteeni: 8 totuutta

Kivakiva! Sain viime viikolla ensimmäisen haasteeni ihanalta LOVELTA. =) Kiitos siitä!

Säännöt: 8 asiaa minusta


kiitä haasteen antajaa

jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle

ilmoita haastetuille

kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

1. Olen koulutukseltani tradenomi.
2. Pari vuotta sitten opiskelin myös sisustajaksi aikuiskoulutuskeskuksessa. Haaveilenkin, että voisin tulevaisuudessa työskennellä sisustuksen parissa.
3. Olemme mieheni kanssa samassa työpaikassa. Työpaikkaromanssi siis.;)
4. Minun on vaikea sietää sotkua ja epäjärjestystä. 
5. Asumme pienellä paikkakunnalla Pohjanmaalla.
6. Luen tällä hetkellä Fifty Shades-trilogian toista osaa Satutettu. Aika roisi kirjasarja, mutta tykkään. =D 
7. Panostan mieluummin kotiimme kuin esim. matkusteluun ja muihin elämyksiin. Olen viimeksi ollut ulkomailla 7 vuotta sitten. Onneksi myös mieheni on samoilla linjoilla. =) 
8. Olen 163cm pitkä, ruskeatukkainen ja -silmäinen.   
9. Olen laiska urheilemaan. =D
10. Minulla on 5 vuotta ja 2kk vanhat ihanat pojat.<3


Haaste on jo kiertänyt monessa blogissa, joten laitan sen tällä kertaa eteenpäin vain yhdelle ihanalle bloggaajalle: Decorin Sinille

 ****

Ja muistutuksena vielä, että voitte seurata blogiani myös blogilistan tai bloglovinin kautta. Vierailkaa myös sivullani Pinterestissä. =) Kaikki nämä painikkeet löytyvät nyt tuosta palkista oikealta

Mukavaa kun teitä lukijoita on jo noin monta! Kiitos! <3


Muksaa uutta viikkoa! =)
 

6 kommenttia:

  1. Kivoi jutskii :))

    Ja nyt sit tunnustus mun blogissa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Ihanaa! Olen otettu! =) Alkoipa viikko kivasti.=)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta. Täytyy heti ottaa haaste vastaan ettei unohdu. :D

    VastaaPoista
  3. Heips! Löysiin blogiisi Beauty of life-blogin kautta ja pläräsin heti koko blogisi läpi! Teillä on t-o-d-e-l-l-a kaunis koti!! Inspiroiduin näistä kuvista ja jään ilomielin seuraamaan blogiasi!
    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kun löysit! =)Ja kiitos kehuista! Tuli hyvä mieli!=) Tervetuloa lukijaksi! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...